Kuin päättömät kanat

"Tavoitteet ovat edellytys motivoitumiselle."

Ensinnäkin, toivoisin kaikkien hoitavan omaa terveyttään ja toimintakykyään kokonaisvaltaisesti. Kyllä. Toivoisin kaikkien ymmärtävän liikkumisen hyödyt niin fyysiselle kuin psyykkisellekin terveydelle. Kyllä. Kaikki osaa liikkua. Viimeisen kerran, kyllä.

Jokainen meistä osaa kävellä, ryömiä, hyppiä ja juosta. Kuitenkin, esimerkiksi juoksusta puhuttaessa on juoksutekniikoihin keskittyminen tuotu yhä enenevissä määrin esille. Voidaan siis ymmärtää, että jos juokset paljon niin sanotusti paskalla tekniikalla, se on suuri mahdollisuus rikkoa omaa kehoaan. Viime aikoina olen kokenut, että myös juoksun tavoitteellisuutta on tuotu entistä enemmän esille: "et kehity, jos juokset aina samaa lenkkiä, samaa vauhtia" tai "suurin osa juoksee lenkeillään vauhtikestävyyttä unohtaen peruskestävyyden". Monet käyvät myös kuntouimassa paljon, mikä on hienoa. Kuitenkin valitettavan moni vaikuttaa rakastavan rintauintia, vaikka eivät osaa tehdä sen potkua oikein. En tarkoita, että perusliikkujan tekniikan täytyisi olla Ruta Meilutyten tai Yulia Efimovan tasoa (ehheh), mutta rintauinnin epäsymmetrinen saksipotku rasittaa polvia useimmiten vielä enemmän kuin symmetrinen, oikeannäköinen rintauinnin potku.

Sama kuvio toistuu ilmeisesti myös kuntosalilla. Moni innostuu ja on innostunut puntilla treenaamisesta, mikä on mahtavaa - kaupungissa voi olla hyvin viidestä yli kymmeneen eri kuntosalia ja kaikilla on oma asiakaskuntansa. Käsittääkseni useammalla salilla tarjotaan uusille kävijöille myös laitteiden opastusta jopa ilmaiseksi. Harvempi kuitenkin taitaa hyödyntää niitä ja luottaa omaan pätevyyteensä. Valitettavasti kuntosalilla pätee sama kuin useimmissa liikuntamuodoissa: paskalla tekniikalla säännöllisesti ja usein tehtynä sinulla on loistava tilaisuus rikkoa kroppasi. Kuntosalilla olen itsekin aloittelija, mutta maalaisjärjellä pääteltynä ylimääräiset painot suurentavat myös loukkaantumisriskiä. Jostain syystä oikeita tekniikoita ei selvitetä/itseopiskella huolella tai hankkiuduta pätevämmän oppiin, mikä johtaa heikkoon tekniikkaan.
Omaksi huvikseen treenailu "silloin tällöin" voi olla mahdollisesti lihaksia ja peruskuntoa ylläpitävää (ei niinkään kehittävää) ja vuorostaan ohjelmaa ei välttämättä tarvita, jos ei halua päämääräisesti treenata tai ei ole kiinnostunut sen suuremmasta kehityksestä. Kuitenkin toivoisin, että tekniikat otettaisiin haltuun juuri joko huolellisella itseopiskelulla tai opastuksella. Muuten hieno ajatus kunnon ja terveyden edistämisestä voi kaatua nopeasti ikäviin urheiluvammoihin.

Omasta mielestäni tieto, että teen jonkin liikkeen oikealla tekniikalla, tekee liikkumisesta mielekkäämpää. Itse puollan vahvasti liikunnan ilon lisäksi tavoitteellisuutta ja tekniikoiden opettelua, sillä muuten meininki on aika lailla "kuin päättömät kanat".

-Riikka

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tehotreeni harrastelijauimarille ja aloittelijan uimatreeni

Pahin paheeni

Avoimuus