Avoimuus

"Mullon aina paljon sanottavaa, mut neki on vaan sanoja. Oon avoin mielen säästäni, avoimesti sekaisin päästäni."

"Oot sä aina noin avoin?" kuulin monesti tämän vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana. Tuolloin kysyjällä oli usein toinen kulmakarva pystyssä tai muuten vain hämmentynyt ilme. Muutenkin tuona aikana, erityisesti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, minun täytyi moneen otteeseen käydä omassa mielessäni läpi "millainen olen, mitä haluan, millainen haluan olla". Vastaava kysymysten ketju vain jatkui ja jatkui mielessäni, mutta kysymyksille ei tuntunut koskaan löytyvän loppua. Toisin sanoen, jouduin useasti perustelemaan itselleni omaa persoonaani vahvan kyseenalaistamisen takia. Kyseenalaistamisen, joka lähti lähinnä minusta itsestäni. Tänä vuonna olenkin oppinut, etten enää ikinä halua kyseenalaistaa omaa minuutta, omaa persoonaani (vrt. kyseenalaistaminen ja haastaminen - jälkimmäinen on mielestäni toisinaan hyvästä).

Vastaus tämän kirjoituksen ensimmäiseen kysymykseen lienee kyllä. En ole kaikille yhtä avoin, mutta lahjakkaasti ja kirouksenomaisesti olen ihmisille minä. Vain minä. Olen ollut hyvin pienestä pitäen paljon elehtivä ja ilmehtivä, mikä tuntuu vain lisääntyneen iän myötä. Toki näitäkin oppinut hallitsemaan jonkin verran ja käyttämään hyväksi koulun eri ilmaisutaito-oppien kautta.

Avoimuus näkyy itsessäni muutamalla eri tavalla. Kerron kokemuksistani helposti muille - oli ne sitten kevyitä tai kipeitä. Kipeiden asioiden kertominen avoimesti on lähinnä valinta; niiden kertominen on prosessinomaisesti niiden käsittelyä (=saan siitä siis itsekin jotain), asioista tulee enemmän asioita ja niihin saa peilausta ja etäisyyttä. Suurin syy on se, mitä niistä muut voivat saada eli joistakin vaikeista asioista voi selvitä (hei, selvisin minäkin lähes täysjärkisenä tänne asti!). Jotkut voivat saada kaipaamaansa vertaistukea tai motivaatiota omien asioiden ratkaisemiseen, ehkä jopa keinoja. Tietoa myös siitä, ettei ole asioiden kanssa yksin.

Olen avoin tunteistani ja muuhun en oikeastaan kykenisi. En ole varma, onko minulta jokin itsesäätelyn taito jäänyt aikoinaan vain kehittymättä vai olenko muuten vain hyvin tunteellinen ihminen. Olen ajoittain äkkipikainen, olen "tulinen luonne" ja vittuunnun vielä helpommin kuin suutun. Kuitenkaan en haluaisi vaihtaa tai muuttaa tätä luonteenpiirrettä, sillä niin helposti kuin tunnesääni muuttuu negatiiviseksi niin vielä helpommin minut saa hyvälle tuulelle. Tulen iloiseksi ja hyväntuuliseksi jostain naurettavan pienistäkin asioista ja se on minusta hyvä. Tunteeni ja fiilikseni näkyvät myös muille vahvan elekielen vuoksi ja aina tunteeni eivät ilmene tilanteeseen sopivalla tavalla. Siinä kuitenkin on itselläni kehittymisen paikka. Tämä tunnemaailman avoimuus kuitenkin tuntuu ärsyttävän yllättävän monia (varmaan tuo negatiivisten tunteiden ilmaisu), mutta kuten sanoin, sen hyvän vuoksi en sitä vaihtaisi. Jos joku ei hyväksy minua pahimmillani, ei hän ansaitsisi nähdä minua parhaimmillanikaan.

Lisäksi olen avoin päästämään ihmisiä lähelleni, mikä on yleensä hyvä, mutta myös kirous. Näen lähtökohtaisesti ihmiset hyvinä, jotka haluavat muille hyvää. Tämähän ei kuitenkaan läheskään aina pidä paikkaansa, minkä vuoksi sitä saa usein pettyä joidenkin ihmisluontoon. Lähelle päästäessäni olen myös entistä avoimempi asioistani ja kiinnyn helposti ihmisiin. Kuitenkin, hyvin moni muu omaa eri mekanismin tässä eikä toimi näin luonnostaan. Asia on välillä vaikea todella ymmärtää, vaikka sen tiedostaakin - siksi elämän vaikeuksia on esimerkiksi "elämässä käyvät ihmiset "(jep, kaikkihan täällä eivät tule elämiimme jäädäkseen) tai ihmiset, joille itse antaa paljon, mutta toinen ei anna mitään.

Toisaalta, en tiedä kumman tyyppisiä on loppujen lopuksi helpompi erilaisena ymmärtää, avointa vai enemmän kovan kuoren tai jopa kylmän sisimmän omaavaa. Itse pyrin ymmärtämään molempia, mutta omakaltaisiaan toki ymmärtää aina eri tasolla. Lisäksi itse en ärsyynny kummankaan tyyppisistä ihmisistä, mutta halusin kirjoittaa tästäkin aiheesta, kun muutaman vuoden sisään huomannut, kuinka monella on haasteita ymmärtää omaa järjenjuoksuani.

 -Riikka