Sokeutuminen itselle
"Losing weight is hard. Being fat is hard. Pick your hard."
Sokeutuminen itselle. Meikätyttö ansaitsisi tästä varmaan jonkin mitalin tai vähintään maisteritutkinnon. Kun kropassa tapahtuu muutoksia, etenkin, jos puhutaan lyhyestä ajanjaksosta, niin mieli ei oikein pysy siinä mukana. Ainakaan omalla kohdallani en ole onnistunut siinä kertaakaan.
Ensimmäisen kerran radikaalisti minulle tuli lisää painoa, kun olin itse lopettanut uinnin vuoden 2009 kevään jälkeen. Itseasiassa siinäkin näen, että paino ei pudonnut ylleni kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan ne sen hetkiset ruokailutottumukset kerryttivät painoa pikku hiljaa. Tässä tapauksessa muutosta en nähnyt itse kirkkaasti, sillä en vieraillut puntarilla kovin usein ja vaatekauppoihin heikon itsetuntoni takia astuin ehkä kerran vuodessa, pakotettuna. Lopulta, kun minulla oli useammat farkut ratkennut aina samasta kohtaa reittä ja viimein, kun lempifarkkuni ratkesivat samasta kohdasta, mietin, että onhan se nyt helvetti. Aloin hieman enemmän kuunnella, mitä se terkkaritäti minulle selitti. Peilistä ja puntarista en ollut vartaloni muutoksia havainnut, enkä ollut kiinnittänyt niihin huomiota, ennen kuin se kuuluisa kamelin selkä (farkkuni) ratkesi.
Painon sain tosiaan lukioaikana jälleen normaalin rajoille, mutta amk-opiskelijan elämäntavat suistivat minut jälleen samaan kierteeseen. Paino nousi ja sitäkään en hoksannut; alkuun paino kipusi ylöspäin pikkuhiljaa, kunnes syksynä 2014 paisuin kuin vappupallo. Silloinkaan en peilistä nähnyt todellista kuntoani, mutta ikävien tuttujen numeroiden hätistely vaa'alla laittoi mielen raksuttamaan. "Tässähän ollaan kohta siinä, missä suurimmillani lukioaikana." Valitsin muutoksen. (Näistä samoja asioita olen käynyt läpi ensimmäisissä bloggauksissani.)
Tästä pian päästääkin taas tuttuun kelkkaan 2015 vuoden muutokseen ja intin aikaiseen muutokseen part 2 ja senhän me tiedämmekin jo kaikki, kuinka siinä kävi. Nyt kuitenkin taaksepäin katsottuna, olin sokeutunut myös painonpudotukselle. Vaikka olinkin silloisen parisuhteeni aikana saanut muutaman kilon, jotka silloin tuntuivat niin hälyttävältä, niin olen ollut omassa mittakaavassani melko pieni. Alla kuvia (2016 syksy/talvi), jotka eivät ikinä päätyneet tätä ennen julkaistavaksi, koska omasta mielestäni näytin niiiiin pulskalta.
Mielestäni olen yllä olevissa kuvissa aivan normaalin ihmisen mitoissa. Omasta mielestäni on pelottavaa, että muutokselle sokeutuu. Treenatessa se usein näyttäytyy sillä, että omien silmien mielestä mitään edistystä ei tapahdu; painon noustessa sitä tajuaa tilan vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on paha; ja kun saavuttaa sen normaalin painon, niin silloin mieli ei ole pysynyt muutoksessa mukana ja näe omaa todellista kokoaan (kuvittelee yhä olevansa suurempi kuin on).
Olen kiitollinen, että huomaan sokeutumisen itse. Siksi nyt pienetkin muutokset pyrin huomaamaan ja pysymään siinä kartalla. Olla tyytyväinen lisääntyvään hyvään oloon, enkä kytätä vain numeroita tai senttejä, mitä se ehkä enemmän oli 2015 vuonna. Kehotan muitakin, jotka painivat elämäntapamuutoksen kanssa tai yrittävät vain pudottaa painoa pysymään järjellisenä - itsellä siinä auttaa muutoskuvien ottaminen ja vertaaminen lähtöpisteeseen. Sokeutuminen on huolestuttavaa sekä painon kohotessa että pudotessa. Kohotessa juuri tuo, että usein asian huomaa, kun asioita on todella haastavaa alkaa muuttamaan takaisin ennalleen ja pudotessa voi yhtä helposti mennä sairaalloisuuteen, jos ei enää tunnista tervettä painoa ja kokoa. Terve ja hyvä olo sekä toimiva kroppa, jota voit kantaa tuntien itsesi hyväksi, terveeksi ja arvokkaaksi ovat tässä matkassa tärkeimpiä asioita.
-Riikka
Ensimmäisen kerran radikaalisti minulle tuli lisää painoa, kun olin itse lopettanut uinnin vuoden 2009 kevään jälkeen. Itseasiassa siinäkin näen, että paino ei pudonnut ylleni kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan ne sen hetkiset ruokailutottumukset kerryttivät painoa pikku hiljaa. Tässä tapauksessa muutosta en nähnyt itse kirkkaasti, sillä en vieraillut puntarilla kovin usein ja vaatekauppoihin heikon itsetuntoni takia astuin ehkä kerran vuodessa, pakotettuna. Lopulta, kun minulla oli useammat farkut ratkennut aina samasta kohtaa reittä ja viimein, kun lempifarkkuni ratkesivat samasta kohdasta, mietin, että onhan se nyt helvetti. Aloin hieman enemmän kuunnella, mitä se terkkaritäti minulle selitti. Peilistä ja puntarista en ollut vartaloni muutoksia havainnut, enkä ollut kiinnittänyt niihin huomiota, ennen kuin se kuuluisa kamelin selkä (farkkuni) ratkesi.
 |
| 2010 |
Painon sain tosiaan lukioaikana jälleen normaalin rajoille, mutta amk-opiskelijan elämäntavat suistivat minut jälleen samaan kierteeseen. Paino nousi ja sitäkään en hoksannut; alkuun paino kipusi ylöspäin pikkuhiljaa, kunnes syksynä 2014 paisuin kuin vappupallo. Silloinkaan en peilistä nähnyt todellista kuntoani, mutta ikävien tuttujen numeroiden hätistely vaa'alla laittoi mielen raksuttamaan. "Tässähän ollaan kohta siinä, missä suurimmillani lukioaikana." Valitsin muutoksen. (Näistä samoja asioita olen käynyt läpi ensimmäisissä bloggauksissani.)
 |
| 2013 opiskelijaelämän alussa |
 |
| 2014 opiskelijaelämän pöhötyksissä |
Tästä pian päästääkin taas tuttuun kelkkaan 2015 vuoden muutokseen ja intin aikaiseen muutokseen part 2 ja senhän me tiedämmekin jo kaikki, kuinka siinä kävi. Nyt kuitenkin taaksepäin katsottuna, olin sokeutunut myös painonpudotukselle. Vaikka olinkin silloisen parisuhteeni aikana saanut muutaman kilon, jotka silloin tuntuivat niin hälyttävältä, niin olen ollut omassa mittakaavassani melko pieni. Alla kuvia (2016 syksy/talvi), jotka eivät ikinä päätyneet tätä ennen julkaistavaksi, koska omasta mielestäni näytin niiiiin pulskalta.
Mielestäni olen yllä olevissa kuvissa aivan normaalin ihmisen mitoissa. Omasta mielestäni on pelottavaa, että muutokselle sokeutuu. Treenatessa se usein näyttäytyy sillä, että omien silmien mielestä mitään edistystä ei tapahdu; painon noustessa sitä tajuaa tilan vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on paha; ja kun saavuttaa sen normaalin painon, niin silloin mieli ei ole pysynyt muutoksessa mukana ja näe omaa todellista kokoaan (kuvittelee yhä olevansa suurempi kuin on).
Olen kiitollinen, että huomaan sokeutumisen itse. Siksi nyt pienetkin muutokset pyrin huomaamaan ja pysymään siinä kartalla. Olla tyytyväinen lisääntyvään hyvään oloon, enkä kytätä vain numeroita tai senttejä, mitä se ehkä enemmän oli 2015 vuonna. Kehotan muitakin, jotka painivat elämäntapamuutoksen kanssa tai yrittävät vain pudottaa painoa pysymään järjellisenä - itsellä siinä auttaa muutoskuvien ottaminen ja vertaaminen lähtöpisteeseen. Sokeutuminen on huolestuttavaa sekä painon kohotessa että pudotessa. Kohotessa juuri tuo, että usein asian huomaa, kun asioita on todella haastavaa alkaa muuttamaan takaisin ennalleen ja pudotessa voi yhtä helposti mennä sairaalloisuuteen, jos ei enää tunnista tervettä painoa ja kokoa. Terve ja hyvä olo sekä toimiva kroppa, jota voit kantaa tuntien itsesi hyväksi, terveeksi ja arvokkaaksi ovat tässä matkassa tärkeimpiä asioita.
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti