Joulumässäilyä ja itsetutkiskelua

"Be the change that you want to see in the world." - Mahatma Gandhi

En tiedä olenko ainut, kenellä ensimmäinen reagointi jouluajan mättöihin tuntuu olevan se kuuluisa kauhistuminen ja morkkis; "en halua edes ajatella, mitä olen syönyt kuluneen päivän aikana. Tai sanotaanko, että kolmen tai neljän päivän aikana."

Kauhistuminen ja morkkis ovat onneksi olleet aina vain se ensireaktio, mutta esimerkiksi toissapäivänä itse törmäsin instagramissa tikiksen julkaisemaan kuvaan: "Ei ole väliä, mitä syöt joulun ja uuden vuoden välissä, vaan mitä syöt uuden vuoden ja joulun välissä". Mieleni valtasi helpotus, kun asia upposi kovaan pääkoppaani. Näinhän se asia on. Vaikka itselläni onkin asiat siinä mielessä hyvin, että en voi sietää jouluruokaa (paitsi karjalanpaistia, mutta joku fiksumpi joskus sanoi, ettei se kuulu jouluruokiin), joten sitä ei tule naamariin mätettyäkään. Kuitenkin suklaalle olen enemmän kuin perso, joten sitä on tullut nyt kolmisen, nelisen päivää kiskottua niiden joululaatikoidenkin edestä.

Kuitenkin tuo tikiksen julkaisema kuva helpotti tämän suklaahirmun tunnekuohuja. Niinä 360 päivänä vuodessa en syö suklaata tai muitakaan herkkuja samalla tavalla (tämän vuoden alku olkoon se toinen poikkeus, joka vahvistaa säännön!) ja ne päivät painaa vaakakupissa enemmän kuin kourallinen määrä päiviä. Hieman samaa ideologiaa, että yksi "huono/heikko" ateria ei tee ruokavaliostasi huonoa, mutta ei myöskään yksi terveellinen ateria terveellistä. Kokonaisuus painaa näissä asioissa eniten ja toisinaan psyykkeelle tekee hyvää päästää irti päiväksi tai pariksi ruokailujen tarkkailusta ja suunnittelusta. Kunhan sitä ei jätä sitten päälle vuodeksi tai pariksi.

Omat ruokailuni olen saanut takaisin raiteilleen joulun jälkeen ja olen tässä pari kertaa ehtinyt käydä jo puntillakin, mistä minulle on tullut hyvä mieli. Asiat tuntuvat kaiken kaikkiaan menevän kokonaisuutena oikeaan suuntaan, eikä enää myöskään ole ylitsevuotava zen-fiilis, mitä se noin kuukausi sitten oli. Silloin zen-fiiliksistä huolimatta takaraivossa kummitteli, että sen hetkinen tila on vain tyyntä myrskyn edellä, mutta tässä kohtaa terveyspuolen asiat ovat edenneet ja sen suuremmilta draamoilta olen onnistunut välttymään.

Kun minulla ei ole ollut hallitunteja nyt viikkoon, olen kokenut, että minulla on ollut ehkä hieman liikaa aikaa ajatella (ei, siis minähän en ajattele koskaan liikaa... Olisikin niin). Omaa itseä on äärimmäisen vaikeaa yrittää syväluotaa objektiivisesti, en tiedä, onko se kenellekään mahdollista. Samaan aikaan pitäisi pystyä olemaan itselle rehellinen, neutraali ja hyväksyvä. Kun saa itsestä jostakin piirteestä tai ominaisuudesta kiinni, sitä on analysoitava irrallisena. Itse sorrun omassa päässäni takertumaan niihin niin sanotusti heikompiin ja huonompiin ominaisuuksiin. "Olenko minä oikeasti tällainen?" ja siihenhän se objektiivisuus kaatuu. Sitten taas, kun onnistuu olemaan itselle rehellinen, että "tämä piirre on minussa", niin hyväksyntä usein katoaa. Miksi sitä on itselle ankarampi kuin muille? Jokin ominaisuus ei välttämättä muissa ärsytä, inhota tai aiheuta mitään sen suurempaa kuin ymmärrystä tai ajatuksen "olet ihana siitä huolimatta", mutta kun sen ominaisuuden tunnistaa itsessään niin sitä ollaan itselle niin ankaria. "Ryhdistäydy nainen!"

Kuitenkin niin sanotusti hyvienkin ominaisuuksien ja vahvuuksien objektiivinen tarkastelu on haastavaa. Jos ihanneminä on vahva ja sitä kohti pyrkii kovasti, niin voi liian helposti väkisin vääntää jonkin ominaisuuden itseensä, vaikkei sitä ole olemassa. Toki itseä voi muuttaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sekin on mielestäni pitkä prosessi, joka ei tapahdu sormia napsauttamalla. Monien on myös vaikeaa tunnistaa itsessä vahvuuksiaan, vaikka niiden olemassaolo olisi hyvä oppia tiedostamaan ihan oman kasvun ja kehityksen kannalta.

Muulloinkin, kun "lomalla" ollessa pohdin ja pyöritän mielessäni usein kysymyksiä juuri "millainen haluan olla" tai "onko minussa jotakin vikaa". Ensin mainittu johtaa mielestäni kehityksen ja muutoksen tielle. Jos tunnistaa omia vahvuuksiaan, niitä on helppo tällöin myös ylläpitää. Sitten taas, jos tunnistaa omaan arvopohjaan kuuluvia ominaisuuksia, joita haluaisi itselle tai joita haluaisi vahvistaa, niin sekin prosessi voi alkaa. Jälkimmäinen johtaa useimmiten omien heikkouksien märehtimiseen ja niissä pyöriskelyyn, eikä näin ollen ole ratkaisukeskeistä tai tulevaisuusjohtoista. Hyvinä päivänä tuohon taas vastaa peilikuvalleen, että "fuck it, en syntynyt olemaan täydellinen, vaan ainoastaan mahtava". Jokaisessa on niitä heikkouksia, kaikkia ei voi miellyttää (yhdelle kun kumarrat, niin toiselle pyllistät!) ja ei onneksi tarvitsekaan. Ne ihmiset, jotka haluavat olla elämässäsi, pysyvät siinä kyllä ja hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Kuitenkin tärkeintä on, että itse opit elämään itsesi kanssa, sillä sinä olet juuri se, kuka kanssasi on kulkenut syntymästä asti ja kulkee sinne hamaan tappiin saakka. Tuohon oppimiseen kuuluu itsensä tunteminen, joten itsetutkiskelu on aina silloin tällöin paikallaan, mutta juuri itse painottaisin siinäkin juuri hyväksyvää ja tulevaisuussuuntaista lähestymistapaa. Olet hyvä tyyppi ja mieti, mitä sinä itse elämältäsi ja itseltäsi haluat.

-Riikka