Luopuminen
"Walking away is not the same as giving up. Sometimes the bravest thing you can do is to know when it's time for a change."
Luopuminen ei ole luovuttamista. Luovuttamisen näkisin osaltaan epäonnistumisena. Seurausta siitä, kun valheellinen mieli ei näe muita vaihtoehtoja. Oikeasti meillä on aina muitakin vaihtoehtoja kuin luovuttaminen, mutta mieli kusettaa uskomaan toisin, mikä taas saa meidät takertumaan tähän helpoimpaan ratkaisumalliin. Helppoa en sano luovuttamisenkaan olevan, mutta useimmiten se on se helpoin vaihtoehto.
Luopuminen on osa elämänkiertokulkua. Mitään ei voi saada, jos ei anna. Luopuminen jostakin vanhasta antaa tilaa uudelle. Luopuminenkin voi raastaa ja viiltää syvältä sisimmästä, mutta tilalle voi saada jotain parempaa. Tällaiselle jokseenkin konservatiiviselle, tapa-rikkaalle pumpukalle ja muistoja rakastavalle ihmiselle luopuminen on hirveää aivan joka kerta. Oli kyse sitten materiasta, tavasta, periaatteesta tai ihmissuhteesta.
Vaikka kyse olisi jostakin itselle haitallisesta tai itseä vahingoittavasta asiasta, luopuminen voi olla raskasta. Päästää irti "ihan hyvästä" parisuhteesta, muuttaa ruokailutapoja terveellisemmiksi tai jättää jokin asia kokonaan pois ruokavaliosta, vähentää jotakin haitallisen aineen käyttöä tai lopettaa se kokonaan, muuttaa rutiineja... Pahinta on, jos tietää varmasti, että luopuminen on jonkin itse haluaman tapahtuman edellytys. Ainakin tosiaan niille, keille luopuminen tuottaa vaikeuksia. Tällöin pitää punnita omassa mielessään, kumpaa haluaa enemmän - mahdollisesti tapahtuvaa asiaa vai asiaa, josta on luopumassa.
Jokseenkin näkisin myös ajankäytön priorisoinnin luopumisena. Meillä jokaisella on vain 24 tuntia vuorokaudessa. 1440 minuuttia. 86 400 sekuntia. Toisaalta haluaisi, että jokaisen hetken pystyisi elämään täysillä ja luoden jotakin. Kuitenkin suurin osa tuosta ajasta tuntuu itsellä menevän aina johonkin hukkaan, täysin turhanpäiväiseen asiaan. Kuten sohvan kuluttamiseen. Nautin elokuvista ja sarjoista valtavasti, mutta välillä sitä aina jonkin sarjan viimeisen tuotantokauden lopetettua miettii, että kuinkahan monta tuntia kasvatin sammalta perseeseen tätäkin sarjaa katsoessani. Olisiko sitäkin aikaa voinut käyttää johonkin muuhun?
Liian usein tuhlaan tosiaan itse omaa aikaani asioihin, joista en saa kuin tyhjää siinä vaiheessa, kun pelikortit käännetään. Tästä on eniten kärsinyt oma arjenhallinta, mikä näkyy kämpän siisteydessä ja silloin tällöin ruokailuissa (voisin syödä monipuolisemmin, vaikka syönkin niin sanotusti terveellisesti). Sitten taas kolikon toinen puoli, että paljon olen saanut omassa elämässäni terveyteni kannalta hyvää aikaan, minkä luopuminen - joka on niin helvetin vaikeaa - on mahdollistanut. Suosittelen kokeilemaan.
-Riikka
Jokseenkin näkisin myös ajankäytön priorisoinnin luopumisena. Meillä jokaisella on vain 24 tuntia vuorokaudessa. 1440 minuuttia. 86 400 sekuntia. Toisaalta haluaisi, että jokaisen hetken pystyisi elämään täysillä ja luoden jotakin. Kuitenkin suurin osa tuosta ajasta tuntuu itsellä menevän aina johonkin hukkaan, täysin turhanpäiväiseen asiaan. Kuten sohvan kuluttamiseen. Nautin elokuvista ja sarjoista valtavasti, mutta välillä sitä aina jonkin sarjan viimeisen tuotantokauden lopetettua miettii, että kuinkahan monta tuntia kasvatin sammalta perseeseen tätäkin sarjaa katsoessani. Olisiko sitäkin aikaa voinut käyttää johonkin muuhun?
Koska meillä kaikilla on tosiaan tuo 24 tuntia vuorokaudessa, niin selväähän on, ettei se riitä kaikkeen haluamaamme. Joudumme siis priorisoimaan ajankäyttöämme ja luopumaan jostakin tai joistakin asioista, joiden (ainakin minä) haluaisimme sisältyvän tuohon vuorokauteen. Priorisointi on tärkeää, koska käytettyämme tietyn ajan johonkin tiettyyn asiaan, emme voi saada sitä aikaa enää ikinä takaisin. Luovumme ajasta ja saamme parhaimmassa tapauksessa tilalle jotain uutta, parempaa. Tässä kohtaa vaihtokaupan hyöty-haitta-suhde on meistä itsestämme kiinni - juuri se, että voiko jollakin paljonkin käytetyllä ajalla saada jotakin vielä huikeampaa ja merkittävämpää omaan elämään.
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti