Kauhuskenaarioita
"You are more important than the number."
Muistaakseni viime viikolla koulussa opettaja heitti - oletettavasti provosoidakseen omaksi huvikseen - mielikuvan eräänalaisesta yhteiskunnasta. En aivan tarkalleen ottaen (onnekseni) muista oliko mielikuvan yhteiskuntamallissa ideana, että ihmiset maksaisivat kaikki "itse aiheuttamiensa" tautien kustannukset vai eikö korjaavaa työtä tehtäisi ollenkaan. Itsehän provosoiduin aiheesta jopa enemmän kuin tunnilla sitä käsiteltiin (tai olisin siitä kehdannut enempää jankata), joten pohdintojeni tuotoksena syntyi tämäkin tekstin pätkä.
Onko oikein, että verorahoja laitetaan esimerkiksi pitkäaikaistupakoitsijoiden hoitamiseen? Kenelle kustannukset kuuluvat? Ystäväni oli tulkinnut opettajan puheet niin, että kyseisessä yhteiskuntamallissa hoitoihin saisi kyllä avustusta - kun olisi lopettanut tupakoinnin. Kuitenkin samalla logiikalla kaikkien päihderiippuvaisten hoito, ylipainon (tai lähinnä ylipainon aiheuttamien seurausten), ja muiden vastaavien hoitokustannukset jäisivät ihmisten omalle vastuulle. Hoidon saanti riippuisi kunkin asiakkaan taloudellisesta tilanteesta.
Itse miellän kyseisen kuvaelman pahemman laatuikseksi kauhuskenaarioksi. Uusia kustannuksia syntyisi, kun jokaisessa asiakastapauksessa tutkittaisiin perin pohjin, oliko asiakkaan sairaudet hänen itseaiheuttamiaan vai ei. Toki, sillä systeemillä saisi maahamme ehkä muutaman uuden työpaikan, mutta toiminnan inhimillisyydestä en osaa sanoa. Henkilökohtaisesti ajattelen, että korjaavaa työtä tarvitaan, mutta yhteiskunnan tulisi panostaa entistä enemmän ennalta ehkäisevään työhön - välittömät kustannukset voivat olla suuria, mutta pidemmällä juoksulla kyseinen sijoitus toisi säästöjä.
Lisäksi pohdin asiaa yksilön kantilta: kuka meistä ajattelisi lapsena haluavansa olla isona alkoholisti tai "läski"? Okei, hyvin harvinaisia yksilöitä tähänkin löytyy, mutta uskallan silti väittää että yli 90% vastaisi toivovansa tulevaisuudeltaan muuta. Yhteiskunnan kantilta voidaan pohtia asiaa myös niin, että ovatko elintapasairauksien kustannukset liian rasittavia yksilölle - niin, että heikentynyt taloudellinen tilanne heikentäisi asiakkaan muuta työ- ja toimintakykyä? Jäisikö yhteiskunta jälleen "häviölle" tämän myötä? Vai sysättäisiinkö heikentyneen toimintakyvynkin tuomat kustannukset yksilön omille harteille?
Kyllä, toisten sairauksien maksaminen (verojen kautta) voi tuntua hyvinkin epäreilulta. Kuitenkin, kun tilanne sattuu omalle tai läheisen kohdalle, voi olla toista mieltä. Itse koen, että yhä individualistisemmassa maailmassa on oltava jokin raja, sillä myös yhteisöllisyydessä on omat puolensa.
-Riikka
Muistaakseni viime viikolla koulussa opettaja heitti - oletettavasti provosoidakseen omaksi huvikseen - mielikuvan eräänalaisesta yhteiskunnasta. En aivan tarkalleen ottaen (onnekseni) muista oliko mielikuvan yhteiskuntamallissa ideana, että ihmiset maksaisivat kaikki "itse aiheuttamiensa" tautien kustannukset vai eikö korjaavaa työtä tehtäisi ollenkaan. Itsehän provosoiduin aiheesta jopa enemmän kuin tunnilla sitä käsiteltiin (tai olisin siitä kehdannut enempää jankata), joten pohdintojeni tuotoksena syntyi tämäkin tekstin pätkä.
Onko oikein, että verorahoja laitetaan esimerkiksi pitkäaikaistupakoitsijoiden hoitamiseen? Kenelle kustannukset kuuluvat? Ystäväni oli tulkinnut opettajan puheet niin, että kyseisessä yhteiskuntamallissa hoitoihin saisi kyllä avustusta - kun olisi lopettanut tupakoinnin. Kuitenkin samalla logiikalla kaikkien päihderiippuvaisten hoito, ylipainon (tai lähinnä ylipainon aiheuttamien seurausten), ja muiden vastaavien hoitokustannukset jäisivät ihmisten omalle vastuulle. Hoidon saanti riippuisi kunkin asiakkaan taloudellisesta tilanteesta.
Itse miellän kyseisen kuvaelman pahemman laatuikseksi kauhuskenaarioksi. Uusia kustannuksia syntyisi, kun jokaisessa asiakastapauksessa tutkittaisiin perin pohjin, oliko asiakkaan sairaudet hänen itseaiheuttamiaan vai ei. Toki, sillä systeemillä saisi maahamme ehkä muutaman uuden työpaikan, mutta toiminnan inhimillisyydestä en osaa sanoa. Henkilökohtaisesti ajattelen, että korjaavaa työtä tarvitaan, mutta yhteiskunnan tulisi panostaa entistä enemmän ennalta ehkäisevään työhön - välittömät kustannukset voivat olla suuria, mutta pidemmällä juoksulla kyseinen sijoitus toisi säästöjä.
Lisäksi pohdin asiaa yksilön kantilta: kuka meistä ajattelisi lapsena haluavansa olla isona alkoholisti tai "läski"? Okei, hyvin harvinaisia yksilöitä tähänkin löytyy, mutta uskallan silti väittää että yli 90% vastaisi toivovansa tulevaisuudeltaan muuta. Yhteiskunnan kantilta voidaan pohtia asiaa myös niin, että ovatko elintapasairauksien kustannukset liian rasittavia yksilölle - niin, että heikentynyt taloudellinen tilanne heikentäisi asiakkaan muuta työ- ja toimintakykyä? Jäisikö yhteiskunta jälleen "häviölle" tämän myötä? Vai sysättäisiinkö heikentyneen toimintakyvynkin tuomat kustannukset yksilön omille harteille?
Kyllä, toisten sairauksien maksaminen (verojen kautta) voi tuntua hyvinkin epäreilulta. Kuitenkin, kun tilanne sattuu omalle tai läheisen kohdalle, voi olla toista mieltä. Itse koen, että yhä individualistisemmassa maailmassa on oltava jokin raja, sillä myös yhteisöllisyydessä on omat puolensa.
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti