Tasapainoilua

"Losing weight is a mind game. Change your MIND, change your body."

Viime kirjoituksesta on kerennyt vierähtää tovi. Toisaalta on ollut olevinaan liian kiire kirjoittamiseen, toisaalta ei vain ole ollut tähdellistä kirjoitettavaa. Kevään loppu ja kesän alku ovat menneet etsiessä "entistä minääni" ja tasapainoa rentoutumisen ja treenaamisen välillä. Mononukleoosista toipuminen vei oman aikansa, mutta nyt tauti tuntuu pikemminkin kaukaiselta muistolta (onneksi!). Vaikutukset näkyvät yhä treenauksessa: tulokset eivät ole vieläkään samoja kuin ennen sairastelua.

Juoksun kanssa on viimein alkanut pikkuhiljaa helpottaa: viime viikolla sain heitettyä viiden kilsan lenkin vauhdillisesti samoihin kuin ennen kevään sairastumisputkea. Pakko myöntää, että olen ollut kyllä laiskempikin juoksemaan nyt kuin alkuvuodesta, joten tuohon lenkkiin täytyisi olla tyytyväinen. Pisin lenkki sairastelun jälkeen on ollut yli kahdeksan kilsaa (mikä pitäisi olla parempikin jo...), mutta jostain syystä olen arastellut pidempiä juoksuja. Kaiken kaikkiaan treenien suhteen on ollut hyviä viikkoja (7-9 treeniä/vko), huonoja viikkoja (3-4 treeniä/vko) ja valitettavasti hyvin huonojakin viikkoja (lähinnä istuskelua ja makaamista päivät pitkät, treenejä 1-2/vko). Pääsääntöisesti saldo on tainnut pysytellä kuitenkin noissa hyvissä ja huonoissa viikoissa.

Eniten ehkä harmittaa treenaamisen vaikutus kaikkeen muuhun (minkä on vaihtelevuuden vuoksi jälleen kerran huomannut). Kuinka se vaikuttaa mielialoihin, stressiin, virkeyteen ja ylipäätään päivän muuhun tekemiseen. Asia harmittaa, koska huonot viikot kääntyvät melko nopeasti hyvin huonoiksi viikoiksi. Pitkästä aikaa tuli tänään kuitenkin käytyä puntilla, mikä piristi valtavasti ja mielessä pyöri vain kysymys "Miksi edes pidin tästä taukoa?!". Kysymys muuttui entistä tivaavammaksi treenin lähentyessä loppuaan, kun hyvän olon tunne valtasi mielen ja kropan.

Hyvien viikkojen olen huomannut olevan kiinni hyvistä treeneistä (=kun hallit olivat vielä auki, hyviä viikkoja oli sitä useammin, mitä useammin pääsin altaaseen [tai avoveteen]) ja rentouttavasta tekemisestä. Muun muassa kirjojen lukeminen on toinen harrastus, jonka "lopettamista" (=taukoa) ihmettelen sen tuoman hyvän olon vuoksi. Olen nyt viime viikkoina yrittänyt sisällyttää päiviini myös edes pienen lukuhetken, sillä se on vaikuttanut oman stressini määrään ja näin hyvinvointiini.

Lisää kesän kuulumisia ja harrastuksista seuraavassa tekstissä. Mitä te olette treenailleet nyt kesällä, sisällä vai ulkona, ohjatusti vai itsenäisesti? :)

-Riikka

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tehotreeni harrastelijauimarille ja aloittelijan uimatreeni

Pahin paheeni

Avoimuus