Paholainen testien joukossa

"The body achieves what the mind believes."

Mene ja tiedä, miten jostakin mittaustavasta tai testauksesta voi tulla niin suuri mörkö. Mörkö, jonka haluaisi tukehduttaa, kolkata lapiolla ja haudata mielen syvimpään kolkkaan.

Fit-lehdet ja kofeiini ovat pelastaneet monta iltaa

Toisaalta, ymmärrän testaamista. Erityisesti kilpaurheilijoilla niiden tekeminen ja heille teettäminen ovat tarpeellistakin; testit ovat välineitä, jotka kertovat testattavalle ja testaajalle, missä mennään. Ne antavat testattavalle käsityksen hänen omista kyvyistään ja kehityksestään. Toisaalta, kun mennään testien karulle puolelle ja tilastoimiseen, silloin verrataan tuloksia muihin (mikä tilanne on ikäisissäsi sukupuolesi huomioon ottaen, kuinka hyvä olet valtakunnallisesti...). Kukapa haluaisi olla "se viimeinen", tilastojen heikoin?

Osa on jo tässä vaiheessa saattanut tunnistaa mörön, josta puhun. Cooper. Itse tuskien taival ja loputtomalta tuntuva helvetti. En ole toivon mukaan ainut, jolle kyseisestä testistä on jäänyt jo peruskoulusta jonkin sortin traumat ja jo pelkästään sen nimen kuuleminen nostaa sykettä muutamalla kymmenyksellä.

Meille tässä parin viikon sisään teetettiin jo kotiutuskuntotestit (älkää kysykö, minkä ihmeen vuoksi - meillä kotiutuminen on vasta hieman vajaa kolmen kuukauden päästä...) ja siellä joukossahan oli kaikille tuttu cooper. Myös intin alussa testi oli teetetty meille ja voin sanoa rehellisesti, että vaikka ulkona oli kylmä, viiltävä meriviima ja kenttä oli ennemminkin kuin luistinrata, tulokseni meni tuolloin täydellisesti riman ali. Olin normikuntoinen eikä tuolloin minulla ollut todettu vielä astman "uusintaoireita". Nyt uudemman kerran en voisi sanoa, että se yhtään paremmalta tuntui ja eihän sen hyvältä pidäkään tuntua, kun maksimikestävyyttä tai hapenottokykyä testataan.

Ilma oli hyvä - pouta ja tuuli mukavan vilpoisasti. Ei lunta, eikä jäätä. Kaivoin korvanapit taskusta, jotta musiikki siivittäisi juoksuani tavoiteaikoihini kierroksittain. Startti koitti ja taas mentiin. Juoksun edetessä keuhkoputkeni oli tulessa, kun yritin epätoivoisesti saada happea kuin kala kuivalla maalla. Askelkin alkoi muuttua yhä vain tervaisemmaksi, kun kello tikitti lähemmäs 10 minuuttia.

2030 metriä, joka pyöristettiin 2050 metriin. Sysipaska tulos, mietin. Sitten tajusin parantaneeni tulostani lähes 200 metrillä sitten intin alusta ja hyvän olon tunne levisi ympäri kroppaa samalla, kun pidättelin oksennusta. Mietin asian uudestaan läpi. Alkuviikosta jumissa olleet kintut ja noin kymmenen kiloa ylipainoa. Ja 2 kilometriä rikki 12 minuutissa. Tunsin ylpeyttä itsestäni ja päätin, että pohjat on nyt lopullisesti vedetty - vaikka surukseni sitten intissä.

Niin ne aamut vähenee

Testin ohjannut isällinen skappari (=armeijan henkilökuntaan kuuluva) yritti olla tästä vain tsemppaava. Kehui heti juoksun jälkeen loppukiriä ja vikan kilometrin rikkoutumista. Pian kuitenkin tsemppi sai ikävän sävyn, kun käveltiin kasarmille päin: "Meeppä treenaamaan **** kanssa niin paranee vielä". Hei kiitti. Sieltä se vertailukin hiipi, vaikka perimmäinen ajatus olikin hyväntahtoinen. Kun kerroin myös hyvälle kaverilleni tuloksestani, niin hänenkin ilme värähti välttäen katsekontaktia ja myötäili sanojani, kun kerroin olevani tyytyväinen, vaikka olikin heikko tulos.

Lopputulema onkin, että koen, että testit ovat tärkeitä ja hyödyllisiä niin kilpaurheilijalle kuin kuntoilijallekin. Ne tosiaan kertovat sen hetkisestä mitattavasta ominaisuudesta. Eniten sinulle itsellesi ja sinun täytyy rakentaa asiasta oma käsityksesi, joka määrittää toimenpiteesi. Haluat sitten jatkaa samaan malliin, parantaa tai löysentää menoasi. Vertaa kehitystä ennen kaikkea itseesi ja omaa jonkin asteinen suodatin muiden puheissa ja tunnista tarkoitusperät. Kuten todettu, sinä itse määrität toimenpiteesi, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Itse koen, että pohjamudille on tultu, ne on nähty ja koettu - parin kuukauden päästä on aika vapauttaa peto pitäen järki kuitenkin mukana. "Keho saavuttaa vain sen, mihin mieli uskoo."

-Riikka