Elämä on täynnä valintoja

"Every choice you make makes you."

Jopas saatiin aikaiseksi taas kliseinen otsikko - joka kuitenkin on vain niin totta. Elämä tosiaan on täynnä valintoja ja jokainen niistä tekee sinusta sinut ja minusta minut.

Pitkän aikaa olen pyörinyt täysin kahden vaiheilla, aionko hakea jälkiaukkiin. Pari viikonloppua sitten sain lopultakin tehtyä päätöksen.

Ensin päässä soi taas itsesyytökset ja jossittelu, vaikka teinkin päätöksen itse ja päämääräni on onnellisuus. "Miten meni taas noin omasta mielestä?"- minähän lähdin hakemaan intistä kaiken muun lisäksi johtajakoulutusta ja lisää ohjaajakokemusta. Käteen on kuitenkin jäänyt jo aivan jotain muuta ja varmasti paljon asioita tulee vielä lähtemäänkin mukaan.

Edelleen johtajakoulutukseen pääsemättömyys syö. Ja paljon. Kuitenkin, en aio hakea jälkiaukkiin, ensisijaisena syynä oma terveys. Toissijaisina syinä ovatkin ääretön palo siviilissä odottavaan työhön ja kaipuu perusarkeen. Tietysti jokapäiväinen itsemääräämisoikeus on myös yksi kaipaamistani asioista siviilissä. Olen liian monta vuotta vain odottanut ja olen täysin kyllästynyt siihen. "Kunhan selviän tästä koeviikosta, odotan vain että olen ylioppilas niin pääsee opiskelemaan enemmän käytäntöä, huoh olisipa tämä amk jo ohi, sit joskus kun käyn kokopäiväisesti töissä..." Onhan tämäkin aika eloa ja elämää, mutta kuten aiemminkin todettu, niin ei se silti sama asia ole. Monet tuntuvat myös ymmärtävän arkikaipuuni väärin, etten viihtyisi intissä. Pidän siitä kyllä, mutta nautin, kun langat ovat omissa käsissäni; milloin teen, mitä teen, miten teen...

Pidän kodistani, vaatteistani, omasta sängystäni peittoineen ja tyynyineen, omasta tukastani, jota haluan laittaa ja pitää niin kuin itse haluan, kiireettömistä aamuista ja wc-käynneistä, jopa omasta wc-paperistani ja ennen kaikkea itse tekemästäni ruuasta. Puhumattakaan juuri siitä, että saan suunnitella päivän sisällön itse. Joku voisi muistuttaa taas neljän kuukauden vähyydestä (mitä tässä reilut jäljellä), kun minä muistuttaisin yhdeksästä kuukaudesta (kokonaisuus). Jos ette usko sen voivan olla elämys ja haaste itsessään niin kysykää tuntemiltanne odottavilta äideiltä, onko yhdeksän kuukauden aika kuin Saharaan katoava pieru. Enpä usko.

Ikävin puoli tässä ajanjaksossa on ollut ja tulee olemaan tosiaan tuo terveyskysymys. Yläkouluikäisenä kilpauimarina minun rasitusastmani oli aktiivinen. Käytin flixotidea, ventolinea ja singulairia. Rasituksen alaisena hengitys rahisi, alkoi yskittää ja kuvainnollinen muovipussi kääriytyi keuhkojeni ympärille. Intin alussa lääkäri määräsi heti ensimmäisten flunssaoireiden tullessa astmalääkityksen takaisin näin lähes kymmenen vuoden oireettomuuden jälkeen. Vaikka rasitusastma olikin ollut huiman ajan passiivisena ja en ollut siviilissä tarvinnut pitkiin aikoihin lääkitystä, se aloitettiin tämän hetkisen ympäristön vuoksi: huonot sisäilmat, kova rasitus, passiivinen sairaus ja kovat pakkaset eivät olleet kovin kestävä yhdistelmä. Nyt viime viikkojen sisällä hengitykseni on jälleen alkanut vinkumaan ja rahisemaan urheillessani ja kokemus, ettei happi kulje, on taas liiankin tuttu. Astmalääkitystäni lisättiin tällä viikolla sitten intin alun ja uskon, että siitä on oireiluuni helpotusta.

Vaikka tilanne terveyden osalta on tällä hetkellä heikkoa, niin uskon sen palautuvan kovalla työllä takaisin samanlaiseksi kuin se ennen palvelustakin oli (kuten aiemminkin todettu). Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista kyllä. Ja ennen kaikkea, aion ottaa kaiken irti tästä jälkimmäisestäkin puoliskosta. Vaikka intti on pieni siivu elämästä, niin se on merkittävä ja huippukokemus niin yksilön kuin isommankin yhteisön kannalta.


-Riikka