Sokerikoukussa
"I never know I was addicted, until I tried to stop."
Asiasta on jauhettu lukemissani lehdissä ja nettisaiteilla jo siihen pisteeseen asti, että ainakin minulle on saatu asiasta huono omatunto. On tullut selväksi, että valtava määrä ravinnosta sisältää piilosokeria, mihin voi lisätä päälle karusti itse mättämät herkut niiden sisältämine sokereineen. Tällä hetkellä oma tilanteeni on se, että päivän ruokailurytmiin tai saamiini aterioihin en voi kovasti vaikuttaa. Ateriakokoon voisin vaikuttaa, mutta sudennälässä ja kiireessä ruokaa tulee mätettyä lautaselle enemmän kuin oma koneistoni tarvitsisi. Saamani ruuan lisäksi on tullut mupellettua myös runsaasti sokerisia välipaloja omaan nälkään, kun se on ollut keino löysäillä muuten tiukkaa (itse)kuria ja se on tuottanut nopeasti hyvän olon tunteen.
Olen vakuuttunut, että keho ei tarvitsisi yhtään enempään sokeria, kuin mitä se luonnollisista ruoka-aineista (hedelmät, marjat, yms.) saa. Piilosokereita sain siviilissäkin varmasti aivan liikaa, koska usein olin todennut "ole 2-4 viikkoa ilman sokeria, sen jälkeen kaikki sokerinen leivoksista irtokarkkeihin maistuu kuralta" olevan ei-onnistunut yhtälö itseni kohdalla. Irtokarkit eivät maistu minusta pahalta pitkien taukojenkaan jälkeen, mutta esimerkiksi energiajuomat maistuvat viikonkin tauon jälkeen entistä teollisimmilta.
Avain ilmeisesti tähän sokerittomuuteen on kaikenlaisten sokerien välttäminen. Ketchupit pitäisi jättää hyllyyn halutessaan puhtaan ravintoelämän ja mitä tummempi banaanikin on, sitä enemmän se sokeria sisältää (jep, näin mulle on väitetty, kuulemma siksi tummempi banaani maistuukin makeammalta!). Voinen näin virallisesti myöntää siis, että en usko luopuvani tai oikeastakaan haluakaan luopua kaikesta sokerista. Oma mentaliteetti elämäntapamuutoksen kanssa on ollut, etten halua mitään sulkea ruokavaliosta pois (esim. hiilihydraatteja), vaan pyrin luottamaan kohtuuteen. Kuitenkin olen huomannut kyllä, että oman sokerikoukkuni ja herkuille persouden vuoksi en ole pitkiin aikoihin kyennyt herkuttelemaan kohtuudella siviilissäkään.
Täydellistä totaalikieltäytymistä en siis sokerin suhteen (tai muidenkaan ruokaan liittyvien aineiden) kannata. Saatan näin ajatellessani kusta omille jaloillenikin, mutta otan riskin. Kun peruspulliainen alkaa kytätä hedelmien tai kasvisten sisältämää sokeria, mennään mielestäni turhan rajan yli - Bob Harperin sanoin, hän ei tiedä yhtäkään, joka olisi ylipainoinen liiallisen kasvisten syönnin vuoksi. Sokerikoukussa myönnän tällä hetkellä olevani, koska teollisten, runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden ostaminen ja lappaminen suuhun on ollut jo pidemmän aikaa enemmän kuin haasteellista, etenkin olosuhteet huomioiden. Suurimmat riskit ylenmääräiseen herkutteluun on väsyneenä, nälkäisenä ja vahvojen tunteiden vallassa (eli toisin sanoen itseni kohdalla aina). Hyväksi ratkaisuksi olen aiemmin todennut "terveellisten herkkujen" lisäämisen. Eli aikoinaan onnistuin pitkäksikin aikaa vaihtamaan teolliset ja runsas sokeriset herkut hieman vähemmän epäterveellisiin vaihtoehtoihin, kuten makea yugurtti ja hedelmänpalat tai kermavaahto ja marjat. Eivät nekään välttämättä parhaita vaihtoehtoja ollut, mutta ainakin parempia.
Ravinnon, treenin ja levon pyhästä kolminaisuudesta vaikein pala itselleni on ollut riittävän levon saanti. Itse koen luontaiseksi valvoa illalla myöhään ja näin ollen aamulla nukkua myöhään. Kuitenkin aktiivitreenaajalle tämä on juurikin helvetillinen uni- ja arkirytmi, koska aikaisin aamulla olisi hyvä aika treenailla ja vuorokauden tunnit saattaisivat riittää kaikkeen tarpeelliseen ja ei-niin-tarpeelliseen. Väsymykseni on myös osittain kausittaista, sillä virkeystilaani vaikuttaa runsaasti tilan valoisuus, mikä tietysti on talviaikaan huonompi juttu. Ruokarytmiä pyrin siviilissä ylläpitämään niin, että ruokailujen välit pysyisivät siinä kolmessa, neljässä tunnissa, mutta aina en onnistu siinäkään. Lisäksi, kuten olen aiemminkin maininnut, tunnesyöminen on itselläni suuri ongelma. Tänä vuonna kuitenkin omat ruokailurytmini menivät jälleen taas uusiksi ja huomaan, että tasapainoilu on ollut taas todella haastavaa. Toivon löytäväni jonkinlaisen ratkaisun, kun saan poskiontelotulehdus -kierteeni katkaistua.
-Riikka
Avain ilmeisesti tähän sokerittomuuteen on kaikenlaisten sokerien välttäminen. Ketchupit pitäisi jättää hyllyyn halutessaan puhtaan ravintoelämän ja mitä tummempi banaanikin on, sitä enemmän se sokeria sisältää (jep, näin mulle on väitetty, kuulemma siksi tummempi banaani maistuukin makeammalta!). Voinen näin virallisesti myöntää siis, että en usko luopuvani tai oikeastakaan haluakaan luopua kaikesta sokerista. Oma mentaliteetti elämäntapamuutoksen kanssa on ollut, etten halua mitään sulkea ruokavaliosta pois (esim. hiilihydraatteja), vaan pyrin luottamaan kohtuuteen. Kuitenkin olen huomannut kyllä, että oman sokerikoukkuni ja herkuille persouden vuoksi en ole pitkiin aikoihin kyennyt herkuttelemaan kohtuudella siviilissäkään.
Täydellistä totaalikieltäytymistä en siis sokerin suhteen (tai muidenkaan ruokaan liittyvien aineiden) kannata. Saatan näin ajatellessani kusta omille jaloillenikin, mutta otan riskin. Kun peruspulliainen alkaa kytätä hedelmien tai kasvisten sisältämää sokeria, mennään mielestäni turhan rajan yli - Bob Harperin sanoin, hän ei tiedä yhtäkään, joka olisi ylipainoinen liiallisen kasvisten syönnin vuoksi. Sokerikoukussa myönnän tällä hetkellä olevani, koska teollisten, runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden ostaminen ja lappaminen suuhun on ollut jo pidemmän aikaa enemmän kuin haasteellista, etenkin olosuhteet huomioiden. Suurimmat riskit ylenmääräiseen herkutteluun on väsyneenä, nälkäisenä ja vahvojen tunteiden vallassa (eli toisin sanoen itseni kohdalla aina). Hyväksi ratkaisuksi olen aiemmin todennut "terveellisten herkkujen" lisäämisen. Eli aikoinaan onnistuin pitkäksikin aikaa vaihtamaan teolliset ja runsas sokeriset herkut hieman vähemmän epäterveellisiin vaihtoehtoihin, kuten makea yugurtti ja hedelmänpalat tai kermavaahto ja marjat. Eivät nekään välttämättä parhaita vaihtoehtoja ollut, mutta ainakin parempia.
Ravinnon, treenin ja levon pyhästä kolminaisuudesta vaikein pala itselleni on ollut riittävän levon saanti. Itse koen luontaiseksi valvoa illalla myöhään ja näin ollen aamulla nukkua myöhään. Kuitenkin aktiivitreenaajalle tämä on juurikin helvetillinen uni- ja arkirytmi, koska aikaisin aamulla olisi hyvä aika treenailla ja vuorokauden tunnit saattaisivat riittää kaikkeen tarpeelliseen ja ei-niin-tarpeelliseen. Väsymykseni on myös osittain kausittaista, sillä virkeystilaani vaikuttaa runsaasti tilan valoisuus, mikä tietysti on talviaikaan huonompi juttu. Ruokarytmiä pyrin siviilissä ylläpitämään niin, että ruokailujen välit pysyisivät siinä kolmessa, neljässä tunnissa, mutta aina en onnistu siinäkään. Lisäksi, kuten olen aiemminkin maininnut, tunnesyöminen on itselläni suuri ongelma. Tänä vuonna kuitenkin omat ruokailurytmini menivät jälleen taas uusiksi ja huomaan, että tasapainoilu on ollut taas todella haastavaa. Toivon löytäväni jonkinlaisen ratkaisun, kun saan poskiontelotulehdus -kierteeni katkaistua.
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti