Alku
"Today is the good day start."
Toivottavasti sama pätee blogiin kirjaamiseen... Aiemmin olen yrittänyt pari kertaa jotain blogia viritellä, mutta ne ovat aina hiipuneet joko tekstien sekavuuden, saamattomuuteni tai edellä mainittujen yhdistelmän vuoksi. Nyt haluan yrittää tätä uudestaan, päiväkirjamaiseen ja muistiinpanomaiseen tapaan; lisäksi haluan pitää motivaatiotani yllä omaan tekemiseeni ja mahdollisesti tukea myös muita samojen asioiden kanssa painivia.
Noin vuosi ja puolikuukautta sitten aloitin uudemman kerran elämäntapamuutoksen. Uudemman kerran? Kyllä. Taustani: pienestä asti olen ollut ajoittain vaihtelevan pyöreä, vaikken terveydenhoitajan painokäyrien mukaan saavuttanutkaan ylipainoa ennen seitsemättä luokkaa ja silloinkin hipoen. Varsinaisesta liikunnasta tai liikuntaleikeistä en lapsena erityisemmin nauttinut, sillä koin niissä usein jääväni alakynteen ja liikkuminen oli jotenkin vaikeaa (liikkuessa mennään toisinaan epämukavuusalueelle ja sinne menoa olen siis lähes aina vältellyt). Pidin kuitenkin esimerkiksi puissa kiipeilystä ja kirkonrotta -leikistä, tosin ensimmäisenä mainittua rajoitti korkeanpaikankammoni. Luontaisesti olen ollut aina myös melko kömpelö ja mukavuudenhaluinen.
Muistaakseni kolmevuotiaana aloitin liikkumisen ohjauksessa, Kouvolan naisvoimistelijoissa. Harrastus säilyi läpi ala-asteen ja ekaluokkalaisena rinnalle tuli myös bailatino (jonkin sortin yksintanssi, ilmeisesti latinorytminen tai vastaava? :D ). Bailatino vaihtui nopeasti uintiin, kun serkusporukastani kaikki muut olivat siirtyneet sen pariin. Tokaluokkalaisena olin jo kilpauintikoulussa ja siitä etenin kilpauintiin muiden sukulaislapsieni tavoin.
Lapsuudessani ja nuoruudessani perheeni panosti uintiin paljon ja he yrittivät tukea siinä minua ja sisarustani kaikin mahdollisin tavoin. Äitini alkoi jopa ryhmäni valmentajaksi, kun meitä valmentanut henkilö lopetti. Ilman tilalle tulijaa ryhmämme oltaisiin lopetettu. Yhteisiä muistoja syntyi paljon ja sain onnistumisen kokemuksia liikunnasta. Harrastuksesta tuli rutiininomaista. Kuitenkin syömisiäni ei niinkään seurattu ja perusterveellisen kotiruuan lisäksi nassuun tuli lapettua kaikenlaista paskaruokaakin eikä niiden syöminen pysynyt enää satunnaisena. Yläasteelle siirryttäessä vanhempieni kontrolli syömiseeni hävisi entisestään, kun jostain sai aina rahaa itselle käytettäväksi. Rahasta varmaankin valitettavan suuri osa meni herkutteluun, karkkeihin ja limsaan. Painoni alkoi kohota.
Vaikken vielä terveydenhoitajan mukaan ollutkaan ylipainoinen, muiden nuorten palautteesta tuli itseään toteuttava. Monet ikätoverini alkoivat haukkua minua läskiksi ja pahin kärjistyminen tapahtui Kouvolan kävelykadulla, kun näistä haukkujista pari ohi kulkiessaan alkoi hokea "mursua". Pian ulkomuotoni varmaan oikeasti muistuttikin hylkeenpoikasta, kun kahdeksannella luokalla uinnin lopetettuani (kuntonyrkkeilyn harrastamisesta huolimatta) painoni kohosi käyrien mukaan kuin pystysuoraa seinämää.
Peilikuvan, terveydenhoitajan ja vaa'an varoitukset menivät kuin kuuroille korville ja sokeille silmille. Painon näyttäessä noin 88 kiloa ja pituuden ollessa noin 169cm aloin kiinnittää huomiota ruokavaliooni. Elämänmuutosta tuki lukioon siirtyminen vuonna 2010 ja sain painoa pois lähes 10 kiloa noin vuodessa. Keväällä 2012 painoin muistaakseni 77-80 kiloa ja kesän pyhitin tuona vuonna urheilulle. Näin jälkikäteen ymmärrän, että ruokailussani ei tuolloin ole ollut oikeastaan mitään järkeä: 3 ateriaa, max 4 ateriaa päivässä. Aamulla suuri lautasellinen muroja, päivällä normaalia kotiruokaa kukkuralautasellinen, iltapäivällä pieni välipala (jos oli kamala nälkä) ja illalla jugurttia ja marjoja. Todella yksipuolista ja ruokailuvälit ja annokset ovat olleet mielestäni naurettavia.
Kesän aikana sain painon laskettua noin 72.5 kiloon. Syksyllä meillä alkoi kirjoitukset ja jätin ruokavalion rempalleen. Pikkuhiljaa liikuntakin jäi, mutta silti opiskelemaan muuttaessani paino oli noussut vain 75 kiloon, jossa se pitkään pysyikin ilman sen kummempia seurailuja.
Jatkuu seuraavassa kuvien kera. :)
-Riikka
Toivottavasti sama pätee blogiin kirjaamiseen... Aiemmin olen yrittänyt pari kertaa jotain blogia viritellä, mutta ne ovat aina hiipuneet joko tekstien sekavuuden, saamattomuuteni tai edellä mainittujen yhdistelmän vuoksi. Nyt haluan yrittää tätä uudestaan, päiväkirjamaiseen ja muistiinpanomaiseen tapaan; lisäksi haluan pitää motivaatiotani yllä omaan tekemiseeni ja mahdollisesti tukea myös muita samojen asioiden kanssa painivia.
Noin vuosi ja puolikuukautta sitten aloitin uudemman kerran elämäntapamuutoksen. Uudemman kerran? Kyllä. Taustani: pienestä asti olen ollut ajoittain vaihtelevan pyöreä, vaikken terveydenhoitajan painokäyrien mukaan saavuttanutkaan ylipainoa ennen seitsemättä luokkaa ja silloinkin hipoen. Varsinaisesta liikunnasta tai liikuntaleikeistä en lapsena erityisemmin nauttinut, sillä koin niissä usein jääväni alakynteen ja liikkuminen oli jotenkin vaikeaa (liikkuessa mennään toisinaan epämukavuusalueelle ja sinne menoa olen siis lähes aina vältellyt). Pidin kuitenkin esimerkiksi puissa kiipeilystä ja kirkonrotta -leikistä, tosin ensimmäisenä mainittua rajoitti korkeanpaikankammoni. Luontaisesti olen ollut aina myös melko kömpelö ja mukavuudenhaluinen.
Muistaakseni kolmevuotiaana aloitin liikkumisen ohjauksessa, Kouvolan naisvoimistelijoissa. Harrastus säilyi läpi ala-asteen ja ekaluokkalaisena rinnalle tuli myös bailatino (jonkin sortin yksintanssi, ilmeisesti latinorytminen tai vastaava? :D ). Bailatino vaihtui nopeasti uintiin, kun serkusporukastani kaikki muut olivat siirtyneet sen pariin. Tokaluokkalaisena olin jo kilpauintikoulussa ja siitä etenin kilpauintiin muiden sukulaislapsieni tavoin.
Lapsuudessani ja nuoruudessani perheeni panosti uintiin paljon ja he yrittivät tukea siinä minua ja sisarustani kaikin mahdollisin tavoin. Äitini alkoi jopa ryhmäni valmentajaksi, kun meitä valmentanut henkilö lopetti. Ilman tilalle tulijaa ryhmämme oltaisiin lopetettu. Yhteisiä muistoja syntyi paljon ja sain onnistumisen kokemuksia liikunnasta. Harrastuksesta tuli rutiininomaista. Kuitenkin syömisiäni ei niinkään seurattu ja perusterveellisen kotiruuan lisäksi nassuun tuli lapettua kaikenlaista paskaruokaakin eikä niiden syöminen pysynyt enää satunnaisena. Yläasteelle siirryttäessä vanhempieni kontrolli syömiseeni hävisi entisestään, kun jostain sai aina rahaa itselle käytettäväksi. Rahasta varmaankin valitettavan suuri osa meni herkutteluun, karkkeihin ja limsaan. Painoni alkoi kohota.
Vaikken vielä terveydenhoitajan mukaan ollutkaan ylipainoinen, muiden nuorten palautteesta tuli itseään toteuttava. Monet ikätoverini alkoivat haukkua minua läskiksi ja pahin kärjistyminen tapahtui Kouvolan kävelykadulla, kun näistä haukkujista pari ohi kulkiessaan alkoi hokea "mursua". Pian ulkomuotoni varmaan oikeasti muistuttikin hylkeenpoikasta, kun kahdeksannella luokalla uinnin lopetettuani (kuntonyrkkeilyn harrastamisesta huolimatta) painoni kohosi käyrien mukaan kuin pystysuoraa seinämää.
Peilikuvan, terveydenhoitajan ja vaa'an varoitukset menivät kuin kuuroille korville ja sokeille silmille. Painon näyttäessä noin 88 kiloa ja pituuden ollessa noin 169cm aloin kiinnittää huomiota ruokavaliooni. Elämänmuutosta tuki lukioon siirtyminen vuonna 2010 ja sain painoa pois lähes 10 kiloa noin vuodessa. Keväällä 2012 painoin muistaakseni 77-80 kiloa ja kesän pyhitin tuona vuonna urheilulle. Näin jälkikäteen ymmärrän, että ruokailussani ei tuolloin ole ollut oikeastaan mitään järkeä: 3 ateriaa, max 4 ateriaa päivässä. Aamulla suuri lautasellinen muroja, päivällä normaalia kotiruokaa kukkuralautasellinen, iltapäivällä pieni välipala (jos oli kamala nälkä) ja illalla jugurttia ja marjoja. Todella yksipuolista ja ruokailuvälit ja annokset ovat olleet mielestäni naurettavia.
Kesän aikana sain painon laskettua noin 72.5 kiloon. Syksyllä meillä alkoi kirjoitukset ja jätin ruokavalion rempalleen. Pikkuhiljaa liikuntakin jäi, mutta silti opiskelemaan muuttaessani paino oli noussut vain 75 kiloon, jossa se pitkään pysyikin ilman sen kummempia seurailuja.
Jatkuu seuraavassa kuvien kera. :)
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti