Satuhetki

 Pitkästä aikaa kirjoittelun äärellä. Kuten olen joskus aiemminkin tuonut esiin, niin minulle kirjoittaminen on myös asioiden käsittelyä ja jäsentelyä. Tällä kertaa kirjoitukseni poikkeaa hyvin vahvasti aiemmista, todella voimakkaan metaforisuuden vuoksi.  Koen, että metaforisuus toimii tässä tekstissä hyvin, sillä näin tekstillä on enemmän liitospintaa muidenkin tuntemuksiin ja siihen on useamman helppo samaistua.  Lisäksi metaforisuuden ansiosta pystyn kirjoittaa omalla tavallani suoraa puhetta, mutta sensitiivisesti. Muistutan vielä näin ennen tekstiä, että vaikka kirjoitus saattaa herättää tunnetta ja ajatuksia, niin minulla on nyt kaikki erittäin hyvin - harrastan näiden kirjoitusten julkaisua niin sanotusti jälkijunassa eli en yleensä julkaise raastavia kirjoituksia, kun tilanne on päällä. Toivottavasti saatte "sadusta" jotain itsellenne. 

Nyt, kerron teille sadun.

---

Läpinäkyvä harso. Ummistelet silmiäsi veden alla, jotta näkisit paremmin. Näet harson taustalla auringon valossa välkkyvän vedenpinnan, mutta pinta hiipuu kuin huomaamatta kauemmaksi ja kauemmaksi.

Yrität etsiä poispääsyä, mutta harso kiemurtelee ympärillesi salakavalasti ja ennen kuin huomaatkaan, olet ansassa. Harson reunoilla näkyy tummia hahmoja, jotka näyttävät syvyyksissä mustilta kiviltä. Hahmot johdattavat tietäsi pimeään.

Tarkennat katsettasi hahmoihin, mutta liian myöhään. Synkillä kivihahmoilla on kasvot ja sinä tunnistat ne. Keuhkosi ovat tulessa, mutta et enää tiedä johtuuko kipu syvyyksistä vai kasvoista. 

---

Pohjalla on pimeää ja kylmää. Kukaan ei tiedä, kuinka pimeää ja kylmää täällä voikaan olla. Et olisi itsekään uskonut tänne päätyväsi. Kivihahmot tanssivat ympärilläsi. Sydäntäsi ja keuhkojasi puristaa ja kipu on suunnaton. Tekisi mieli käydä makaamaan pimeyden vaippaan ja nukahtaa. Antaa vain kaiken olla ja mustan veden hukuttaa sinut. Kadottaa sinut. Ja lopulta unohtaa sinut.

Näet ja tunnet harsossa liikettä. Katsot harsoa ja näet toisen hahmon. Hän ei ole kivihahmo, vaan hän on kuin sinä. Harson vanki. Hän on ystäväsi. Jopa syvyyksissä.

---

Harson vanki yhtäkkiä pirstoo tiensä harsosta ja ponnistaa pohjasta ylöspäin. Hän katsoo sinua surullisesti ja ojentaa kättään. Hänen taustallaan kimmeltelee jokin ja tunnistat sen välähdykseksi auringosta. Sinun pitäisi tehdä valinta.

Syvyyksien ystävä haluaisi auttaa, mutta harsosta tulisi ponnistella omin voimin pois. Kivihahmot tanssivat uhkaavasti. Heidän joukossaan näkyy uusi hahmo, jonka tunnistat myös. Ystävä ? Ei. Näet jälleen tutut kasvot, jotka hymyilevät sinulle syvyyksissä. Mutta hahmo ottaa kasvonsa pois. Hahmolla on useita kasvoja käsissään. Näet kasvojen tilalla vain silkkaa rumuutta ja pimeyttä.

---

Vaikka osa sinusta haluaisi asettua ja jäädä makaamaan, nukahtaa, niin ymmärrät ettei sinulla ole vaihtoehtoa. Tartut harsoon ja kiskot. Kiskot niin kovaa, että olet varma, että osa sinusta pirstoutuu harson murentuessa. Näet viimein poispääsyn ilman harsoa. Ponnistat pois ja katsot loittonevaan pohjaan. Kivihahmot ovat jähmettyneet, muuttuneet. Kasvotonta et enää näe.

Saavut pintaan ja syvyyksien ystävä huiskuttaa sinulle kättään rannasta. Uit väsyneenä rantaan ja et jaksa nousta ylös. Ympärille kerääntyy väkeä ja myös sinut tuetaan jaloillesi. Tunnet auringon ja väen lämmön. Tiedät, että sinun kuuluisi olla onnellinen, mutta tunnet kantavasi osaa harsosta mukanasi. Jotain täytyy rikkoa, että voit eheytyä ja unohtaa.

Selkäsi alkaa kumpuilla ja tunnet vielä viimeisen riipaisun. Höyhenet kutittelevat ihoasi. Suuret siivet ovat kasvaneet selkääsi. Halaat tiukasti syvyyksien ystävääsi. Hyvästit eivät ole lopulliset - vaikka syvyys hajottaa niin se myös vahvistaa joitakin asioita.

---

Jalkasi irtoavat maasta ja nouset ilmaan. Olosi tuntuu kevyeltä. Katselet rannassa näkyvää lämpöä hehkuvaa joukkoa, kunnes katseesi osuu erääseen. Joukossa näkyy hahmo, kenessä on hyvinkin paljon tuttua, mutta et tunnista hahmon kasvoja. Nielaiset ja tunnet kolkon kylmyyden häivähdyksen. Kasvoton.

-----

-Riikka