Kasvojen hoito -osa 1
"Love yourself first and everything else falls into line."
Tämän kertaisen postauksen halusin tehdä kasvojen hoidosta. Aiemmin olen kyllä kirjoittanut omasta atooppisesta ihostani ja sen oireiluista, kyseisen tekstin löydät tästä.
Aiemmassa kirjoituksessani paneuduin enemmän omaan ihotyyppiini ja lähinnä sen tuottamiin vaikeuksiin käsissä ja jaloissa. Mitä kasvojen hoitoon tulee, minun on näin aluksi pakko tunnustaa oma laiskuuteni. Olen tehnyt aina aiemmin vain sen, "mikä on ollut pakko". Eli toisin sanoen levittänyt perusrasvaa (minun ja ihoni kohdalla se on ollut perus Ceralan tai Ceralan plus, joita saa ostettua apteekeista) kuivaksi käpertyneeseen tai hilseilevään naamaan.
Tilanteen laita muuttui viime vuoden lopulla, kun sain synttäri- ja joululahjaksi kattavan setin Oriflamen tuotteita. Aiemmin osa ongelmaani on ollut kaikkien merkkien laajat valikoimat, joita kaupoissa on tarjolla. En ole yksinkertaisesti tiennyt, mitä tuotteita tarvitsisin kasvojen hoitorutiineihin ja suuri osa valikoimista on sisältänyt merkin lisäksi vain ulkomaalaisen nimen, joka ei ole sanonut minulle mitään minkään sortin käännösohjelmalla. Kun aiheesta on keskustellut ystävien kanssa, vastaukset ovat olleet hyvin epämääräisiä tai sitten kovin paljon vaihtelevia, että niistäkään keskusteluista ei ollut ollut apua itselleni sopivien tuotteiden etsimisessä.
Valikoima-ongelma ja epätietoisuus kuitenkin helpottivat tuon kasvojen hoito -setin saamisen myötä ja olenkin paketista syvästi kiitollinen. Itselläni nyt lähes päivittäisiin rutiineihin kuuluu siis puhdistusaine, kasvovesi, päivä- ja yövoide sekä silmänympärysvoide että kasvoseerumi. Pyrin puhdistamaan kasvojen ihon aamuin ja illoin käyttäen apuna alla kuvassa olevaa sientä. Puhdistamisen ja pesun jälkeen pyyhin kasvot vanulapuilla, joihin olen tuikannut kasvovettä.
Yleensä jo näiden toimenpiteiden jälkeen kasvot tuntuvat paljon puhtaammilta, mutta hieman kuivakoilta. Seuraavaksi levitän kasvoilleni kasvoseerumia, joka on noussut aivan ehdottomaksi omaksi lempparikseni Oriflamen tuotteista ja oikeastaan kaikista voiteista ikinä. Ihoni ei siis yleensä ole ollut yhteistyöhaluinen minkään tuoksua sisältävän voiteen kanssa. Kuitenkin kyseinen kasvoseerumi sisältää vienon, puhtaan tuoksun ja ihoni ei ole ainakaan nyt kolmen, neljän kuukauden käytön aikana siihen reagoinut. Ainakaan millään muulla kuin hyvällä tavalla. Seerumin koostumus on hyvin kepeä ja hengittävä, ja itse olen kokenut sen voimakkaasti kosteuttavaksi. Siksi käytän kyseistä tuotetta kasvoilleni myös aina uinnin jälkeen, sillä allastreenin ja saunan jälkeen kasvojani aina kiristää kuivuudesta. Seerumi imeytyy kasvoille hyvin ja ei jätä sitä todellakaan "mähmäiseksi" tai tukkoisen oloiseksi, mitä itselläni monet perusvoiteet tekevät.
Kasvoseerumin kanssa yhdessä levitän silmieni alle silmänympärysvoidetta toivoen korkeammilta voimilta, että silmän ympärillä näkyvät rypyn alut jäisivät vielä mahdollisimman moneksi vuodeksi vain naururypyiksi. Näiden tuotteiden imeydyttyä levitän aamusta tai illasta riippuen päivä- tai yövoiteen kasvoilleni. Vaikka kyseiset Oriflamen tuotteet näyttäisivät pienehköiltä verrattaessa monen muun merkin "vastaaviin" tuotteisiin, niin itselläni nyt monen kuukauden jälkeen purkit näyttävät yhä olevan täynnä; voiteet ovat helposti levittyviä ja riittoisia.
Itselläni on ollut aiemmin kokeilussa vain parilta muulta merkiltä (apteekista) kasvojen puhdistusaineita ja kasvovesiä. Kuitenkin puhdistusaineet ovat olleet aina liian "kovakouraisia" kasvojeni iholle, jolloin kasvot ovat helottaneet punaisuuttaan tai huutaneet kuivuuttaan tai kirvelyä. Oikeastaan itselleni kasvovesikokeiluista toinen sopiva tuote on ollut Eucerin -merkkinen, joka käsittääkseni myös apteekista peräisin.
Olisi kiinnostavaa kuulla, onko teillä muilla millaisia kasvojen hoitorutiineja? Nyt saattaisin jopa pysyä keskusteluissa enemmän kartalla. Entä onko sinulla ollut joitakin tuotteita, mitkä olet kokenut äärimmäisen hyviksi? Tai äärimmäisen huonoiksi? Näistä olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia.
Seuraavalla kerralla hieman lisää kasvojen hoidosta.
-Riikka

![]() |
Yövoide, päivävoide, kasvoseerumi, kasvovesi, puhdistusaine ja silmänympärysvoide |

Kommentit
Lähetä kommentti