Yliherkkyys
"Some say I'm too sensitive but truth is I just feel too much. Every word, every action and every energy goes straight to my heart."
Yliherkkyys. Suurimman osan ajan elämästä olen mielessäni kiistänyt olevani herkkä, vaikka sitä toisinaan muut ovatkin minun todenneet olevan. Monen mielestä olen ollut vain herkkä, joidenkin mielestä liian herkkä tai sitten ihmettelynä on todettu, että "miten sie nyt noin herkkä olet?". Olen jotenkin omassa päässäni vääntänyt sanan herkkä muiden kommenteista sanaksi heikko tai heikkohermoinen. Heikkohermoinenkin osaan olla ja äkkipikainen minä valitettavasti olen. Heikoksi en kuitenkaan ole itseäni mieltänyt, joten pitkään yritin olla näkemättä omaa herkkyyttäni, vaikka sitäkin pitkän itsetutkiskelun myötä totean olevani. Yliherkkä.
Se, miten yliherkkyys kohdallani näkyy onkin jokseenkin huvittavaa. Tässä syksyllä osaa naurattikin muun muassa huolen kohteeni. Eräänä päivänä luin uutisen, jossa kerrottiin erään papukaijalajin kuolleen sukupuuttoon. Olin koko kyseisen loppupäivän kuin maani myynyt ja en saanut seuraavan yönä unta, kun asia painoi mieltäni. Olin myös äärettömän huolestunut ruska-ajan saapumisen myöhäisyydestä; pelkäsin, että ensilumi putoaisi taivaalta, kun olisi vielä vihreää. Kauhuskenaariossani luonto ei olisi ehtinyt valmistua tuossa tapauksessa lumentuloon, mutta onneksi ruska-aika viimein saapuikin. Tosin, sitä ennen olin ehtinyt huoleni vuoksi nukkua muutaman yön huonosti.
Reagoin hyvin vahvasti myös laajempiin konteksteihin erilaisten asioiden takia. Esimerkkinä uusin Kaunotar ja Hirviö -elokuva. Itkin kyseisen elokuvan jälkeen jälleen yömyöhälle asti, en varsinaisesti itse elokuvan takia, vaan kontekstin. Mielestäni elokuva kertoi siitä, kuinka ihmiset tuomitsevat toisensa ennakkoluulojen tai ulkonäön vuoksi. Voisin kuvitella, että jos jossakin elelisi vastaava elokuvan Hirviö, niin nykypäivänäkin ihmiset lähtisivät soihtujen kanssa liikkeelle. Hyviä esimerkkejä on myös toisinaan kommentit tai heitot, joita osa viljelee esimerkiksi juuri toisten ulkonäöstä: ei sinänsä asiasisältö saa minua harmistumaan ainakaan omalla kohdallani, vaan se, että kyseisiä kommentteja tarvitsee edes heittää yhä aikuisiässäkään. Näen joskus myös esimerkiksi facebookin naistenhuoneen yllättävän myrkyllisenä paikkana. Joku tekee jonkin "hassunhauskan" päivityksen ja vaikka valtaosa ja maalaisjärki puoltaisikin asiaa, että päivitys on kaikkea muuta kuin hauska, niin aloittaja käydään joukolla lynkkaamassa sanallisesti. Vaikka tarkoitus olisikin alun perin hyvä, niin asioiden esittämistapoja on valtavan paljon. Sitten puolustellaan joukkolynkkausta sillä, että "no ajattelisit ennen kuin päivität, some toimii näin". Tässä kohtaan kysymys kuuluisi, että mikä helvetin "some"? Ei se ole irrallinen substanssi, vaan somen takana on ihmiset, jotka ajattelevat itse ja toimivat sen mukaan. Jos "some" toimii kylmästi ja ilkeästi jotakuta kohtaan, niin todellisuudessa siellä on monia ihmisiä, jotka toimivat kylmästi ja ilkeästi jotakuta kohtaan.
Se niistä esimerkeistä, saitte jo mahdollisesti kiinni, että hyvin pienetkin asiat saavat Nukkumatin karttamaan asuntoni. Yleensä helpoimmat esimerkit ovat juuri noita "negatiivisia", sillä ihmiset myös huomaavat ja muistavat ne paremmin kuin positiiviset reagoinnit. Positiivisuutta käytän hyväkseni paljon myös töissäni, sillä jos jollekin tapahtuu jokin pieni onnistuminen tai on hyvällä tuulella niin se tarttuu valtavalla voimalla myös itseeni. Tästä hyvänä mainintana, kun yksi lapsi oppi rintauinnin potkun niin aloin hyppimään tasajalalla riemusta altaanlaidalla. Myös omassa arjessani tämä pätee, hyvä fiilis saa aivan omat mittalukemat, kun se pamahtaa päälle.
Vaikka voisi nähdä asian niin, että laajempien kontekstien havaitseminen tai helposti saapuva hyväntuulisuus olisivat hyviä asioita (kuten ne onkin), niin koen oman yliherkkyyteni usein melko raskaaksi. Lähinnä juuri se, että monesti pienetkin asiat tuntuvat järjettömän raskaalta asialta, etenkin, jos kuvio jollain tapaa koskettaa läheisiäni. Myös pieniä ristiriitoja on tullut, kun monet eivät tunnu käsittävän, että jotkin pienet asiat saattavat jäädä kalvamaan itseäni viikoksikin, kun en jokaisesta pienestä asiasta viitsi kysyä erikseen, mitä toinen oikeastaan tarkoitti. Uskon kuitenkin, että tämänkin ominaisuuden kanssa olen vasta tänä vuonna alkanut opetella elämään ja opetellut hallitsemaan sitä, sillä kuluneen vuoden aikana yliherkkyys ja sen kirjo itsessäni ovat alkaneet vasta hahmottumaan itselleni. Jos teillä muilla, ketkä tätä nyt lukevat, on joitakin yliherkkyyden piirteitä tai kirjoja itsellänne, niin olisi kiva kuulla, miten teillä ne ovat ilmenneet.
Jos tässä olisi tämän päivän internet-saldo täynnä.
-Riikka
Yliherkkyys. Suurimman osan ajan elämästä olen mielessäni kiistänyt olevani herkkä, vaikka sitä toisinaan muut ovatkin minun todenneet olevan. Monen mielestä olen ollut vain herkkä, joidenkin mielestä liian herkkä tai sitten ihmettelynä on todettu, että "miten sie nyt noin herkkä olet?". Olen jotenkin omassa päässäni vääntänyt sanan herkkä muiden kommenteista sanaksi heikko tai heikkohermoinen. Heikkohermoinenkin osaan olla ja äkkipikainen minä valitettavasti olen. Heikoksi en kuitenkaan ole itseäni mieltänyt, joten pitkään yritin olla näkemättä omaa herkkyyttäni, vaikka sitäkin pitkän itsetutkiskelun myötä totean olevani. Yliherkkä.
Reagoin hyvin vahvasti myös laajempiin konteksteihin erilaisten asioiden takia. Esimerkkinä uusin Kaunotar ja Hirviö -elokuva. Itkin kyseisen elokuvan jälkeen jälleen yömyöhälle asti, en varsinaisesti itse elokuvan takia, vaan kontekstin. Mielestäni elokuva kertoi siitä, kuinka ihmiset tuomitsevat toisensa ennakkoluulojen tai ulkonäön vuoksi. Voisin kuvitella, että jos jossakin elelisi vastaava elokuvan Hirviö, niin nykypäivänäkin ihmiset lähtisivät soihtujen kanssa liikkeelle. Hyviä esimerkkejä on myös toisinaan kommentit tai heitot, joita osa viljelee esimerkiksi juuri toisten ulkonäöstä: ei sinänsä asiasisältö saa minua harmistumaan ainakaan omalla kohdallani, vaan se, että kyseisiä kommentteja tarvitsee edes heittää yhä aikuisiässäkään. Näen joskus myös esimerkiksi facebookin naistenhuoneen yllättävän myrkyllisenä paikkana. Joku tekee jonkin "hassunhauskan" päivityksen ja vaikka valtaosa ja maalaisjärki puoltaisikin asiaa, että päivitys on kaikkea muuta kuin hauska, niin aloittaja käydään joukolla lynkkaamassa sanallisesti. Vaikka tarkoitus olisikin alun perin hyvä, niin asioiden esittämistapoja on valtavan paljon. Sitten puolustellaan joukkolynkkausta sillä, että "no ajattelisit ennen kuin päivität, some toimii näin". Tässä kohtaan kysymys kuuluisi, että mikä helvetin "some"? Ei se ole irrallinen substanssi, vaan somen takana on ihmiset, jotka ajattelevat itse ja toimivat sen mukaan. Jos "some" toimii kylmästi ja ilkeästi jotakuta kohtaan, niin todellisuudessa siellä on monia ihmisiä, jotka toimivat kylmästi ja ilkeästi jotakuta kohtaan.
Se niistä esimerkeistä, saitte jo mahdollisesti kiinni, että hyvin pienetkin asiat saavat Nukkumatin karttamaan asuntoni. Yleensä helpoimmat esimerkit ovat juuri noita "negatiivisia", sillä ihmiset myös huomaavat ja muistavat ne paremmin kuin positiiviset reagoinnit. Positiivisuutta käytän hyväkseni paljon myös töissäni, sillä jos jollekin tapahtuu jokin pieni onnistuminen tai on hyvällä tuulella niin se tarttuu valtavalla voimalla myös itseeni. Tästä hyvänä mainintana, kun yksi lapsi oppi rintauinnin potkun niin aloin hyppimään tasajalalla riemusta altaanlaidalla. Myös omassa arjessani tämä pätee, hyvä fiilis saa aivan omat mittalukemat, kun se pamahtaa päälle.
Jos tässä olisi tämän päivän internet-saldo täynnä.
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti