Ylämäetkin loppuvat
"Keep calm and listen to water."
En tiedä, kuinka saamaton ihmisen täytyy olla, kun hän ei saa raahattua itseään useammin veden äärelle. Varmasti moni muukin tietää, millaista elämä on, kun on veteen jollain tavalla erityinen suhde. Itsellä tuo suhde ilmenee parhaiten veden rauhoittavana vaikutuksena. Aivan sama, onko kyseessä lampi, järvi, joki, puro, meri vai ihan vain kuralätäkkö, niin tuo läsnä oleva vesi rauhoittaa minua sisältä. Mikä on sinänsä millekään olemassa olevalle asialle usein mahdotonta, kun useimmiten sisälläni myllertää ajatuksien sotkuinen verkko.
Kevät oli niin ihanaa kuin kamalaakin tänä vuonna. Rakastan kesää, lämpöä ja aurinkoa. Aika on enemmän kelluvaa ja tuntuu kuin kaikki onnistuisivat elämään hetkessä. Kuitenkin, kuten viime postauksessani sivusin, tämä kevät on ollut jostain syystä minulle harvinaisen raskas. Vaikka olen perusluonteeltani ääriavoin ihminen niin minun on ollut kovin vaikea saada asiaa ilmaistua minun mittapuullani lähes kenellekään. Etenkin, kun omaksi järkytyksekseni valitettavan harva osaa suhtautua kytevään ahdistukseen todellisen ymmärtäväisesti. Joko sitä aletaan hyppiä ja juosta seiniä pitkin kuin kofeiinia vetänyt mielipuolinen orava tai vaihtoehtoisesti ensin halataan ja seuraavaksi lyödään lapiolla päähän. Tai jos lapio ei ole potkaissut ahdistusta toisesta ulos, niin seuraavaksi haetaan katumaasturi ja annetaan moottorin huutaa. Huomatkaa sarkasmi.
Olen nyt pidempään ajatellut uintitreenejä. En työmielessä, vaan sitä että hyppäisin itse altaaseen. Tämäkin on mielestäni naurettava asia, kun tiedän tulevani uintitreeneistä todella onnelliseksi ja nauttivani niistä, mutta veteen on ollut aina jonkinlainen kynnys mennä sen jälkeen, kun lopetti kilpauinnin. Sekin on hieman nurinkurista, kun urheiluharrastuksesta kuitenkin yksiä upeimpia asioita mitä voi saada on kuitenkin terveelliset elämäntavat. Toki, kun tätäkin ajanjaksoa (uinnin lopetus - nykypäivä) zoomailee pienimpiin osiin, niin ne ovat olleet suhteessa lyhyempiä pätkiä, kun en ole liikkunut ollenkaan millään tavalla eli suurimman osan ajasta olen kokenut liikunnan mielekkääksi ja tärkeäksi. Koko ajan on täytynyt olla joku liikuntalaji, mikä on kiinnostanut tai mitä on ohjatusti tai itsenäisesti harrastanut. Ehkä siis omalla kohdallani ei mentykään aivan niin metsään kuin välillä mielessä pilkahteleekin. Uimataitokin on kuitenkin jokseenkin kuin pyörällä ajo - kerran sen oppii, niin ei taito katoa itsestään kuin pieru Saharaan.
Ylämäkiä tulee varmasti kaikille joskus elämänsä aikana. Ne voivat olla yksilöllisesti pidempiä tai lyhyempiä, loivempia tai jyrkempiä kuin toisten mäet. Kuitenkaan mikään ylämäki ei jatku loputtomiin vaan niitä seuraa joko tasanne kauniine maisemineen tai jyrkkä alamäki, jota on helpompi tallata. Itselläni on onneksi pari mahtavaa tyyppiä välillä auttamassa ylämäessä ja oli se nyt sitten tasanne tai jatkuva ylämäki, niin tämä neiti aikoo hypätä veteen huomenna. Aivan sama onko kyseessä järvi, puro vai ihan vain kuralätäkkö.
-Riikka
En tiedä, kuinka saamaton ihmisen täytyy olla, kun hän ei saa raahattua itseään useammin veden äärelle. Varmasti moni muukin tietää, millaista elämä on, kun on veteen jollain tavalla erityinen suhde. Itsellä tuo suhde ilmenee parhaiten veden rauhoittavana vaikutuksena. Aivan sama, onko kyseessä lampi, järvi, joki, puro, meri vai ihan vain kuralätäkkö, niin tuo läsnä oleva vesi rauhoittaa minua sisältä. Mikä on sinänsä millekään olemassa olevalle asialle usein mahdotonta, kun useimmiten sisälläni myllertää ajatuksien sotkuinen verkko.
Kevät oli niin ihanaa kuin kamalaakin tänä vuonna. Rakastan kesää, lämpöä ja aurinkoa. Aika on enemmän kelluvaa ja tuntuu kuin kaikki onnistuisivat elämään hetkessä. Kuitenkin, kuten viime postauksessani sivusin, tämä kevät on ollut jostain syystä minulle harvinaisen raskas. Vaikka olen perusluonteeltani ääriavoin ihminen niin minun on ollut kovin vaikea saada asiaa ilmaistua minun mittapuullani lähes kenellekään. Etenkin, kun omaksi järkytyksekseni valitettavan harva osaa suhtautua kytevään ahdistukseen todellisen ymmärtäväisesti. Joko sitä aletaan hyppiä ja juosta seiniä pitkin kuin kofeiinia vetänyt mielipuolinen orava tai vaihtoehtoisesti ensin halataan ja seuraavaksi lyödään lapiolla päähän. Tai jos lapio ei ole potkaissut ahdistusta toisesta ulos, niin seuraavaksi haetaan katumaasturi ja annetaan moottorin huutaa. Huomatkaa sarkasmi.
 |
| Vasen huhtikuu 2017 ja oikea toukokuu 2018 |
Jollain tasolla siis ymmärrän itseäni siinä, etten ole asioista itselle tyypilliseen tapaan pystynyt tai edes halunnut puhua. Keväällä treenien suhteen on ollut tahmaista, vaikka eniten ongelmia minulla onkin ollut yhä ruokavalion kanssa. Tuntuu, että syö joko liikaa "vääriä asioita" tai sitten lämpimän kelin vuoksi ei ole tehnyt mieli syödä. Silti jotenkin kaikesta huolimatta jaksan uskoa, että asiat jossain kohtaa muuttuvat taas helpommaksi. Nyt parin viikon aikana treeni-ilo on löytynyt uudestaan, vaikka ongelmia on ollutkin toisinaan salille lähdön kanssa, mutta mielestäni pääasia on, että omasta tekemisestään saa iloa ja siitä nauttii. Sen olen nyt parin viikon aikana saanut takaisin ja jo sekin itsessään saa minut iloiseksi.
 |
| Vasen 2017 Juhannus ja oikea 2018 kesäkuun alku |
Olen nyt pidempään ajatellut uintitreenejä. En työmielessä, vaan sitä että hyppäisin itse altaaseen. Tämäkin on mielestäni naurettava asia, kun tiedän tulevani uintitreeneistä todella onnelliseksi ja nauttivani niistä, mutta veteen on ollut aina jonkinlainen kynnys mennä sen jälkeen, kun lopetti kilpauinnin. Sekin on hieman nurinkurista, kun urheiluharrastuksesta kuitenkin yksiä upeimpia asioita mitä voi saada on kuitenkin terveelliset elämäntavat. Toki, kun tätäkin ajanjaksoa (uinnin lopetus - nykypäivä) zoomailee pienimpiin osiin, niin ne ovat olleet suhteessa lyhyempiä pätkiä, kun en ole liikkunut ollenkaan millään tavalla eli suurimman osan ajasta olen kokenut liikunnan mielekkääksi ja tärkeäksi. Koko ajan on täytynyt olla joku liikuntalaji, mikä on kiinnostanut tai mitä on ohjatusti tai itsenäisesti harrastanut. Ehkä siis omalla kohdallani ei mentykään aivan niin metsään kuin välillä mielessä pilkahteleekin. Uimataitokin on kuitenkin jokseenkin kuin pyörällä ajo - kerran sen oppii, niin ei taito katoa itsestään kuin pieru Saharaan.
Ylämäkiä tulee varmasti kaikille joskus elämänsä aikana. Ne voivat olla yksilöllisesti pidempiä tai lyhyempiä, loivempia tai jyrkempiä kuin toisten mäet. Kuitenkaan mikään ylämäki ei jatku loputtomiin vaan niitä seuraa joko tasanne kauniine maisemineen tai jyrkkä alamäki, jota on helpompi tallata. Itselläni on onneksi pari mahtavaa tyyppiä välillä auttamassa ylämäessä ja oli se nyt sitten tasanne tai jatkuva ylämäki, niin tämä neiti aikoo hypätä veteen huomenna. Aivan sama onko kyseessä järvi, puro vai ihan vain kuralätäkkö.
-Riikka
Kommentit
Lähetä kommentti