Välipysäkillä

"Life is a journey, not a destination."

Tuntuu kuin leijailisi ajattomuuden tilassa. Tiedän, että se kuulostaa hölmöltä ja kyllähän näen itsekin, että tunnit ja minuutit kuluvat - siitä kertoo muun muassa kiire, kun yritän hikoillen ehtiä annettuihin aikamääreisiin.
Tää ihanuus lähti Sotkusta mukaan intin alussa
Silti kasarmin ajoittainen harmaus tuntuu omalta erilliseltä maailmalta. Vaikka perusarjessa vapaa-ajalla puhelimen käyttö on sallittu ja yhteydenpito läheisiin on mahdollista, niin silti jokin nakertaa rakoa minun ja ulkomaailman välille - siltä se ajoittain tuntuu. Milloin sitä saa lukea, että joku odottaa lasta, joku on saanut lapsen, "oh, ai sie olet muuttanut pois Lappeenrannasta!" tai joku läheinen on löytänyt uuden kumppanin tai jotkut läheiset ovat eronneet... Kuulen kaikkien kuulumiset suurella viiveellä ja tiedot tulevat ryöppäinä. Pari kertaa on tullut jopa syyllinen olo, että en ole ollut enemmän läsnä, mutta silloin se olisi vaatinut paperien lähettämättä jättämistä puolustusvoimille. Se olisi tuntunut varmaan enemmän väärältä, ainakin itseäni kohtaan.

Nautin tämän hetkisestä elostani, mutta ajan suhteen olen kuin "pausella" ja muut menevät normaalin kellon mukaan. Tai vaihtoehtoisesti minä matelen kellon tahtiin ja muut elävät pikakelauksella. Epäilen silti ensimmäisen vaihtoehdon olevan lähempänä totuutta. Oman kropan tuntemukset muistuttavat, että myös kiinniolo niin arkisin kuin viikonloppusin ovat elettyä elämää eikä vain jotain "spin off" -sarjaa; "keuhkot leipoo umpeen - jep hengissä ollaan, vielä", "tää suklaa maistuu ehkä maailman parhaimmalta just nyt", "ei helvetti, en jaksais kävellä enää metriäkään, pakko tuijottaa vaan edessä olevan jalkoja" tai penikoiden särky marssiessa tai tuntemus tärykalvojen tärinästä, kun johtaja huutaa naama punaisena vieressä...

Vaikka intti ja siviili nivoutuvatkin yhteen elämänpolulla, niin kaikesta huolimatta siviilissä tärkein focukseni eli "kohti tasapainoa" aka elämäntapamuutokseni aka terveellisen elämän jahtaaminen on ottanut rajua takapakkia. Tiedän asian palautuvan ennalleen intin jälkeenkin, mutta tasapainon löytäminen näiden kahden maailman välillä olisi tärkeää. Ehkä sen ehtii oppia tässä kuudessa kuukaudessa. Aikalailla sitä on tässä elämässä menty aina kokemus edellä ja oma mantrani onkin, että ennemmin sitä katuu tehtyjä kuin tekemättömiä.

-Riikka

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tehotreeni harrastelijauimarille ja aloittelijan uimatreeni

Pahin paheeni

Avoimuus