Plan A, eiku B... öö.. C? D? Kävisikö suoraan Ö?

"If the plan doesn't work, change the plan but never the goal."

Varmasti jokainen yhtään minun kanssa tekemisissä oleva ei ole välttynyt kuluneen viikon epätoivoiselta vaikerrukseltani somessa. Jep, epätoivo ja -usko tulivat kyläilemään vähän rankemmalla kädellä, kun perjantaina sain diagnoosin yllättäen tulleeseen kovaan sairasteluuni: influenssa a. Puhelun saatuani itkin ensin pilalle mennyttä joulua (vaikka vihaan sitä?), sitten tämän hetkistä terveyttä ja kuntoa ja lopulta vain mönkään menneitä suunnitelmia.

Omat päivittäiset vitskut :) monivitamiini, C-vitamiini jossain muodossa + jokapäiväinen hedelmä

Olen huomannut itsessäni olevan kolme vahvaa ristiriitaisuutta, joiden uskon olevan erilaisten "minuuksien" kamppailua; 1. Reagointimallini, erityisesti vastoinkäymisiin, 2. Oma ajatus muiden mielipiteistä, ja 3. Suunnittelu vs. eläminen.

1. Reagointimallit

Toisin sanoen tiukan paikan tullen voi ennustaa, että reagoin jommalla kummalla ääripäällä: joko puhkun itsevarmuutta ja suomalaista sisua, "mie perkele teen", "me perkele onnistutaan", "yritä edes!" -tyylillä tai vaihtoehtoisesti sisimpäni vaipuu sykkyrälle sikiö-asentoon uikuttamaan itsesääliä, mikä heijastelee ulkomuodossanikin. Toisinaan nämä ilmenevät myös peräkanaan: ensin sääli, mistä kuoriutuu tuttu taistelija. Ymmärrettävästi pidän enemmän taistelija-minästäni ja pyrin nykyään tietoisestikin vaikuttamaan reagointimalliini, koska tsemppihenki on itsestään selvästi parempi vaihtoehto kuin rypeminen säälissä. Kuitenkin sairastelu on ollut hyvin turhauttavaa tänä vuonna, kuten sitä itse miehelleni kuvasin: aivan kuin olisin lapsi, joka silmät loistaen haluaa rakentaa maailman korkeimman legotornin. Olen jo päässyt ylipuolivälin siitä, mitä maailmanennätys vaatisi ja silloin joku toinen lapsenkuvatus tulee kaatamaan legolinnani. En lannistu, vaan päätän rakentaa uudestaan, mutta en ole saanut torniani vielä edes yhtä korkeaksi kuin se oli, kun samainen lapsi on jo kaatamassa legotornini uudemman kerran. Aloitan rakentamaan legoista uudestaan, mutta sama kuvio toistuu ja pian ei enää niin vain huvitakaan rakentaa tornia.

2. Oma ajatus muiden mielipiteistä

En ollut asiaa ehkä huomannut niin selkeästi ennen kuin eräs ystäväni keväällä sen sanoi ääneen. Toisaalta en välitä hittoakaan muiden mielipiteistä, mitä muut minusta ajattelevat ja sitten taas kuitenkin... Itse olen huomannut, että tuttujen, puolituttujen tai tuntemattomien ajatuksilla ja sanoilla ei ole minulle suurtakaan merkitystä. Mitä taas läheisiini tulee, niin se painaa aivan liikaa. Välitän mielestäni jopa liikaa läheisteni mielipiteistä - no can do. Toisaalta, sillä pitää olla oikeastikin merkitystä, mutta kun se säätelee jotakin toimintaa tai kun joku läheinen paljastuukin "ei-niin-läheiseksi", niin olet kultapieni hukassa, jos niillä mielipiteillä on sinulle merkitystä.

3. Suunnittelu vs. eläminen

Haluan ja pyrin elämään hetkessä. Tai toivoisin eläväni hetkessä. Kuitenkin, olen todella suuri unelmoija. Unelmoin suuresti ja PALJON ja sitten teenkin jo suunnitelmia, kuinka pääsisin unelmatilanteisiini. Eli toisin sanoen suunnittelen paljon, kai se on totuus.

Mistä sitten päästääkin taas siihen, kuinka usein suunnitelmat menevät mönkään. Ei ole mikään salaisuus, että suurin haaveeni on olla terve ja koska halu on suuri, saatan vaikuttaa ajoittain aiheen suhteen jopa fanaattiselta. Kuitenkin sairastelu on pitkin tätä vuotta ja erityisesti nyt syksyllä räjäytellyt suunnitelmiani savuna ilmaan, nyt viimeisimpänä esimerkkinä toissa viikonlopun ajatukset: sain vanhemmiltani aikaiseksi joululahjaksi toivomani nastalenkkarit. Suunnittelin avaavani juoksukuntoani jo tämän vuoden puolella näinä kahtena viikkona 3x5km juoksulenkki/vko, mutta kuinkas kävikään? Viime viikon maanantaina iski sitten kurkkukipeäksi ja se olikin menoa sitten. Saa nähdä, ehdinkö treenaamaan yhtään mitään tällä viikolla, koska sairaana en treenaile.

Suurin kysymys on varmastikin, kuinka tästä eteenpäin? Jäljellä on viikko ja olo on paranemaan päin, enkä ole ennustaja, kuten tekstistä huomattu. Vastaukseni tällä hetkellä on toipua ja taistella.

-Riikka

ps. Yritän tällä viikolla kirjoitella vielä kertaalleen ennen ensi vuotta, aiheena sokerikoukku. :)