Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Kauhuskenaarioita

Kuva
"You are more important than the number." Muistaakseni viime viikolla koulussa opettaja heitti - oletettavasti provosoidakseen omaksi huvikseen - mielikuvan eräänalaisesta yhteiskunnasta. En aivan tarkalleen ottaen (onnekseni) muista oliko mielikuvan yhteiskuntamallissa ideana, että ihmiset maksaisivat kaikki "itse aiheuttamiensa" tautien kustannukset vai eikö korjaavaa työtä tehtäisi ollenkaan. Itsehän provosoiduin aiheesta jopa enemmän kuin tunnilla sitä käsiteltiin (tai olisin siitä kehdannut enempää jankata), joten pohdintojeni tuotoksena syntyi tämäkin tekstin pätkä. Onko oikein, että verorahoja laitetaan esimerkiksi pitkäaikaistupakoitsijoiden hoitamiseen? Kenelle kustannukset kuuluvat? Ystäväni oli tulkinnut opettajan puheet niin, että kyseisessä yhteiskuntamallissa hoitoihin saisi kyllä avustusta - kun olisi lopettanut tupakoinnin. Kuitenkin samalla logiikalla kaikkien päihderiippuvaisten hoito, ylipainon (tai lähinnä ylipainon aiheuttamien seurausten )...

Ylipaino on ylivoimaa?

Kuva
"The pain of being overweight is far worse than the pain of working out." Vaikka olen suhteellisen helposti ärsyyntyvä ihminen (okei, okei, varmaan jokainen tuttavani on kuullut suustani edes kerran "ärsyttää iha hirveest" tai "vituttaa taas"), minullakin on tiettyjä asioita, jotka saavat minut kuvainnollisesti reagoimaan kuin härkä nähdessään punaista. Tosin, härkäkin on kuulemma värisokea, joten... Yksi sellaisista asioista on ylipainoisten liikkuminen. Tai lähinnä ihmisten reagointi ja asenteet ylipainoisten liikuntaan. Suuri osa tätä nykyä osaa asennoitua lenkkipolulla nähtäviin pullukoihin hyvällä meiningillä, mutta pakko todeta, että matkaa on yhä. Olen huomannut monesti tuttavienikin päästävän sen kummemmin ajattelematta (ja tuskin pahaa tarkoittamatta) lausahduksen, että "onpas tuolla rouvalla kokoa", kun olemme olleet yhdessä treenaamassa julkisella paikalla. Oma reagointini on varmasti ollut sen jälkeen yhtä kypsää kuin kyseinen l...

Repsahtelua

"Weight loss is not a physical challenge - it's a mental one." Kirjoitus varsin yleisestä aiheesta, josta ei niin mielellään puhuta. Miksei muka? Koska se on tavallisuudestaan huolimatta häpeällistä, suututtavaa ja jonkin verran jopa lamauttavaa. Kyse on repsahtelusta. Sanasta tulee ehkä mieleen riippuvuussairauden (esimerkiksi alkoholistit, suuri osa tupakoitsijoista, narkomaanit...) tuottama repsahtelu, "lankeaminen", riippuvuuden kohteeseen. Käsitteen sisältö ei niinkään poikkea tässä tapauksessa: sisäisen pullukan lankeaminen herkutteluun. Sisäisellä pullukalla ja ylipäätään tällä kontekstilla tarkoitan 1. ylipainoista tai ent. ylipainoista, joka on 2. perso herkuttelulle. Oman ylipainoni yksi merkittävimmistä syistä oli juuri herkuttelu ja olen kokenut sen rajoittamisen yhtenä haasteellisempana asiana painonpudotuksessa. Olen niin sanotusti stressisyöjä eli toisin sanoen herkutteluni lähti helposti lapasesta ollessani hyvin stressaantunut. Asiaa ei a...

Nilkutusta, valitusta ja hissin huoltoa

Kuva
 "Don't let one bad day stop you from reaching your goal." Yeap, entäs jos vain sattuu olemaan useampi huono päivä? Penikan tai säärilihaksen (kai sääressäkin on lihas?) kipuilu on pahentunut vain entisestään ja juoksuohjelmassa pysyminen tuottaa muutakin kuin päänvaivaa. Aiemmin olen ollut täysin varma, että säärissäni tuntuva kipu on johtunut penikoista. Mitä lie kyseinen sana tarkalleen ottaen tarkoittaa, se ei googlen ja hyvän muistini (joka on lyhyt...) ansiosta ole pysynyt mielessäni. Kuitenkin viime vuoden loppukeväästä ja kesästä asti olen saanut paljon juostessani säären ja etenkin sen sivuosat erittäin kipeäksi. Kipu on ollut lenkin aikana samankaltainen kuin kolauttaisi esimerkiksi kyynärpään johonkin ja se osuisi hermoon. Eli kipu muistuttaa hyvin paljon tuota "hermoon osumista" ja mielestäni se on ollut pahimmillaan päkijän noustessa maasta.  Koska monet hokivat kyseisen kivun olevan penikkatautia/johtuvan penikoista niin olen sen si...