Kohti tasapainoa

" Win your own game." Lausahdus, joka löytyi erään teräsnaisen paidasta Skillmill -tunnilla ja jonka näkemisestä olen yhä kiitollinen. Viime kerralla kuvailemani Dancemix -tunnin jälkeen rohkaistuin kokeilemaan Skillmill Class Trainingia, sillä myös se oli kiinnittänyt huomioni liikuntakeskuksen ohjelmistotarjonnasta jo pidemmän aikaa. Mistä siis on kyse? Itse kuvailin otsikossa Skillmill -tuntia uimakouluksi. Syynä oli se valtava hienmäärä lattialla. Siinä olisi voinut opetella vaikka rintauinnin potkutekniikkaa tai perhosuinnin käsivetoa! En ole aiemmin millään tunnilla nähnyt samanlaisia lammikoita tai itsekään hikoillut kuin suuri urospossu (paitsi ehkä spinning maratonissa...). Skillmill itsessään on eräänlainen juoksumatto, joka eroaa normaalista juoksumatosta muotonsa ja moottorin vuoksi: juoksualueen alku ja loppu ovat korkeammalla kuin keskikohta (eli matto on kaareva) ja moottoria ei laitteessa ole. Skillmill Class Trainingista en etukäteen löytänyt p...

" Dance like nobody is watching." No, siitäpä itselläni on kokemusta reilusti viime vuodesta, erityisesti olkapään mennessä viimeistä kertaa pois sijoiltaan. Joka tapauksessa, tuon fiiliksen löytäminen osaa olla hemmetin vaikeaa ryhmäliikuntatunnilla... Eilen loppui lähes kahden viikon treenitauko, joka johtui rankasta työputkesta (n. 10h päiviä: ulkona peuhaamista, viileässä vedessä lillumista, naurua, stressiä, satoja kilsoja ajamista... Vapaapäivät menivät siis ymmärrettävästi levätessä ja kerätessä itseä seuraavaa viikkoa varten). Olin selaillut suosikkiliikuntakeskukseni ohjelmistoa ja olen jo kauan sitten laittanut merkille "Dancemix" -tunnin, jota järjestetään juuri itselleni sopivana päivänä, sunnuntaina. Päätin aamupäivän laiskan makoilun jälkeen tsempata ja parin tunnin varoitusajalla varasin itselleni paikan kyseiselle ryhmäliikuntatunnille. Itseni kohdalta tunti ei mennyt kuin Strömsössä. Olen aikoinaan käynyt ryhmäliikuntatunneilla enemmän, m...

" Losing weight is a mind game. Change your MIND, change your body." Viime kirjoituksesta on kerennyt vierähtää tovi. Toisaalta on ollut olevinaan liian kiire kirjoittamiseen, toisaalta ei vain ole ollut tähdellistä kirjoitettavaa. Kevään loppu ja kesän alku ovat menneet etsiessä "entistä minääni" ja tasapainoa rentoutumisen ja treenaamisen välillä. Mononukleoosista toipuminen vei oman aikansa, mutta nyt tauti tuntuu pikemminkin kaukaiselta muistolta (onneksi!). Vaikutukset näkyvät yhä treenauksessa: tulokset eivät ole vieläkään samoja kuin ennen sairastelua. Juoksun kanssa on viimein alkanut pikkuhiljaa helpottaa: viime viikolla sain heitettyä viiden kilsan lenkin vauhdillisesti samoihin kuin ennen kevään sairastumisputkea. Pakko myöntää, että olen ollut kyllä laiskempikin juoksemaan nyt kuin alkuvuodesta, joten tuohon lenkkiin täytyisi olla tyytyväinen. Pisin lenkki sairastelun jälkeen on ollut yli kahdeksan kilsaa (mikä pitäisi olla parempikin jo...), mutta j...