Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Fairytale gone bad

"H.O.P.E. - Hold on, pain ends." Minulla oli viime viikkoina väsätty lähes valmis teksti aikataulutuksesta ja sen ongelmista, mutta tämä otsikko tiivistää paremmin ajatukseni. "Fairytale gone bad" - joskus sitä tajuaa, kuinka hyvin asiat olivat ennen kuin ne lähtivät menemään pieleen. Jokseenkin ironista, että olen jahdannut terveyttä ja terveellistä elämää yli vuoden ja yhden viruksen tullessa ymmärrän viimein tuon kaiken olleen jo riittävää . Toki, haluan yhä kehittyä ja olla parempi - saada harrastuksissani parempia tuloksia. Mutta olen kuitenkin jo perusterve, minkä uskon olleen aivan alkuperäinen ajatukseni ja tavoitteeni aloittaessani muuttamaan elämäntapojani. Muutkin niin stressaavilta tuntuneet asiat ovat olleet jo paremmin kuin hyvin: minulla on koti, katto pään päällä, ihania ja mahtavia ihmisiä jakamassa elämänpolkuni, ruokaa, opiskelupaikka ja mahdollisuus haaveilla ja työstää tulevaisuutta. Tunne, että "näin on hyvä" ja lähes täydellinen ...