Hyppy uuteen

"The sooner you step away from your comfort zone, you'll realize it really wasn't all that comfortable."

Järki ja kokemukset sanoo, että ylläoleva pitää täysin paikkaansa, mutta aina uudenlaisen jalkatreenin tehtyä sen hetkinen fiilis on kyllä eri mieltä. Kuitenkin ajan kanssa sitä aina itsekin huomaa muuttuvien treeniohjelmien tuomat hyödyt, kun kehitys hyppääkin eteenpäin. Jep, paikka, jossa "taika tapahtuu" on aivan joku muu kuin se tuttu ja turvallinen mukavuusalue.

Syyskuu '17 vs. Joulukuu '17

Syyskuu '17 vs. Joulukuu '17

Itseä jännittää tällä hetkellä uuden harrastuksen aloittaminen. Tiedän, että kelkasta pystyy hyppäämään pois, mikäli sikäli juttu ei tunnu omalta, mutta kyllä uudet muutokset aina jännittää. Etenkin, kun ruokavalio menee ilmeisesti taas kerran uusiksi pidemmän kaavan kautta ja pääsee/joutuu treenaamaan muiden kanssa yhdessä. Varmaan suurin syy, miksi olen aina rakastanut yksilölajeja on se, että kun mokaa tai onnistuu, niin kaikki on itsestä kiinni. No, tälläkin kertaa olen hakeutunut yksilölajiin, mutta monen vuoden jälkeen sitä naurattaa, kun saa itsensä kiinni alkuaikojen kysymyksistä; "mitä jos en osaakaan?"

Se, miksi kyseinen kysymys aiheuttaa itsessäni hilpeyttä, on se, että samaa kysymystä olen kohdannut niin monesti itse työkentällä, valmentajana. Ja se, että osaan itsekin vastata kysymykseen. Ylipäätänsä treenataan, koska halutaan kehittyä paremmaksi. Aina löytyy jokaiselta jotakin parannettavaa ja kehitettävää, kun kyse on urheilusta. Ja kun aloittaa, niin ei sitä vain yksinkertaisesti välttämättä tarvitse osata. Jokainen meistä on aloittanut kaiken toimintansa jostakin. Ja se, mikä on juuri sinun alkupisteesi, on se sinun alkupisteesi. Jokaisella on omansa ja se piste ei ole muiden huolehdittava asia kuin juuri sinun itsesi ja useimmiten sinun valmentajasi, mikäli sinulla on sellainen.

Juhannus '17 vs. Tammikuu '18 (Tiedän, meikän sensurointikyvyt on pro-luokkaa [ettei kukaan nyt vedä hernettä nenukkaan])

Lisäksi ruokavalio ei ole ainut, mikä jännittää. Minut tuntevat tietävät, kuinka omistautuva (ja äh, myönnetään, jopa yli-innokkaan fanaattinen) olen. Kun johonkin, mistä pidän, sitoudun, niin minä tosiaankin uppoudun asiaan. Esimerkiksi työni on tällä hetkellä sellaista. Rakastan työtäni ja käytän vapaa-aikaani ammattikirjallisuuden lukemiseen sekä erilaisten videoiden ja harjoitteiden etsimiseen useita tunteja vapaa-aikaa viikossa. Ja syynä tähän on se, että näen, että aina voi kehittyä paremmaksi, haluan kehittyä paremmaksi ja koen valmennettavieni ansaitsevan vain parasta - viimeisin onkin ehkä suurin syy, miksi näen itse vaivaa.

Vaikka useimpia lajeja voi harrastaa aivan itsekseenkin, etenkin juuri yksilölajeja, niin itsekin valmentajana näen, että kehittymismahdollisuudet ovat usein paremmat, kun joku on sinua koutsaamassa. Näin treeniin tulee objektiivisuutta ja joku on varmistamassa, että viet treeniäsi edes oikeaan suuntaan. Saat mahdollisesti enemmän irti itsestäsi. Toivonkin itse oppivani treenaamisesta paljon uutta ja samoin myös itsestäni. Vaikka uuteen hyppääminen tällä hetkellä pelottaa, niin epämukavuusalue on juuri se, missä kehitystä eniten tapahtuu ja kaikella on aina tarkoituksensa. Lähiviikkoina tulen kertomaan, miten hommat lähtee etenemään, että hurahdinko kokonaan vai mihin tämäkin alkava matka päättyy.

-Riikka